Miehisiä ääniä

• 01.10.2012 14:01

Rukouksen kirjoittaminen ei ole niitä helpoimpia hommia, sillä silloin kun aidoin huokaus ja suurin ahdistus pusertuu ihmisestä esiin, harvan tekee ensimmäisenä mieli tarttua kynään ja ikuistaa sanottua. On se niin intiimiä ja tilanteeseen sidottua.

Heikki Hakalan ja Kalevi Virtasen kokoamat miesten rukoukset Taivas varjele -kirjassa haluavat näyttää suomalaisten miesten monet äänet. Kirjan alussa oleva lista kirjoittajista on pitkä, 37 nimeä. Mikä on kunkin teksti, jää arvoitukseksi. Se on hyvä ratkaisu.

Viiteen osastoon jaetut rukoukset kertovat miesten itsensä etsinnästä, isyydestä, kiitoksen aiheista, syyllisyydestä ja oikean tien tutkimisesta.

Hiukan vierastan ajatusta, että miehet rukoilisivat eri tavalla kuin naiset. Moni kirjan ajatuksista tuntuu sopivan yhtä hyvin naisen kokemusmaailmaan. Esimerkiksi:

Herra!

Annoit minulle äidin.

Eilen otit pois.

Siitäkö nyt kiittäisin?

Kenelle nyt kerron kaikki?

Tänään ei tipu kiitosta.

Mutta paikoin rukoukset tuntuvat pyynnöstä sepitetyiltä tai sinänsä osuvilta huomioilta elämän menosta, eivät rukouksilta. On vaikea kuvitella, että oikeassa rukouksessa kukaan alkaisi Jumalalle selvitellä kalliin kellon sveitsiläisen automaattikoneiston ja halvan kvartsikoneiston eroja. Tämän sen sijaan otin todesta:

Kädet ristissä, mieli auki.

Armo toimii, jos annan sen toimia.

Nöyryys avaa sille portin.

Valinta on minun.

Loppu on Herran käsissä.

Rukouksen kieli on vaikea ja henkilökohtainen juttu. Ehkä siinä liikutaan maaperällä, jossa huokaus ja hiljaisuus vievät pitkälle. Sukupuolesta huolimatta.

Marja Kuparinen