Miehuus ja naiseus ovat kulttuurisidonnaisia

Kari Kallio kirjoitti (K&k 27.5.), että ”vahva ei-naisellinen nainen pelottaa miestä”.

• 12.11.2009 10:44

Tästä voi päätellä, että Kallion mielestä naisellinen hyve on tämän vastakohta eli heikkous, ja vahvuus on ”miehekäs” hyve. Siinä vaiheessa, kun heikkous eli alistuvaisuus, mielletään hyveeksi, ollaan jo pahasti metsässä. Parisuhteen tulisi perustua keskinäiselle rakkaudelle ja kunnioitukselle, ei valtataistelulle. Kallion argumentti pitää sisällään myös yhden ristiriidan: Millainen on sellainen ”vahva” mies, joka pelkää arvonsa tuntevaa naista?

Ihminen ei ole ensisijaisesti sukupuolensa geneerinen edustaja vaan yksilö. Tähän perustuu koko tasa-arvon käsite. Myös parisuhteet ovat yksilöllisiä. Tunnen monia naisia, jotka sopivat Kallion ihannoimaan, emotionaaliseen ja huolehtivaiseen, ”luonnolliseen” naiskuvaan – ja tämä on vain yksi puoli heidän moniulotteisesta persoonallisuudestaan. Nämä samat naiset voivat olla myös rationaalisia, itsenäisiä ja vahvoja. Tunnen myös emotionaalisia, huolehtivaisia, vahvoja miehiä, suurenmoisia ihmisiä. Tuomitsisinko heidän empatiakykynsä epämiehekkääksi?

Vaan mitkä ovatkaan ”naisellisuus” ja ”miehuus”, joista Kallio puhuu? Ne ovat kulttuurisidonnaisia määritelmiä, eivätkä universaaleja käsitteitä. Sekä naisen että miehen roolin määritteleminen Kallion tavoin ahtaasti on paitsi ihmisluonnon kauneuden ja moninaisuuden aliarvioimista, suorastaan fasistista. Jokaisella meistä on mahdollisuus hakeutua sellaisen ihmisen pariin, joka parhaiten täydentää yksilöllistä persoonallisuuttamme. Tässä piilee ihmiskunnan kauneus.