null Mielikuvituksen matka

Mielikuvituksen matka

”Kannan sydämessäni kuin täyteen ahdetussa arkussa joka ei mene kiinni kaikkia paikkoja joissa olen ollut”, kirjoittaa Portugalin kenties tunnetuin lyyrikko Fernando Pessoa eräässä kuuluisimmista runoistaan. Kirjailija ei tiettävästi kovin monta kertaa poistunut kotimaastaan, mutta kehitti sitäkin rikkaamman joukon itsenäisiä kirjallisia persoonallisuuksia eli heteronyymejä, joista jokaisen teksti on omanlaistaan.

Matkallaolo saa usein katsomaan asioita ja ihmisiäkin uusista näkökulmista. Matkustaakseen ei silti tarvitse nousta junaan tai lentokoneeseen, sillä mielikuvituksen voima on vahva. Lopulta kaikkein tärkeimpänä mieleen jäävät yleensä muiden läsnäolo sekä pienet, arkiset asiat.

Palasin juuri matkalta. Ensimmäinen kotimaassa lukemani uutinen kertoi Natascha Kampuschista. Hän oli paljastanut yksityiskohtia vankeusajastaan omaelämäkerrassaan nimeltä 3 096 päivää. Karmaisevia faktoja tästä ja vastaavista tapauksista voisi luetella loputtomiin. Päällimmäisenä esiin kuitenkin nousi ajatus, että voittaakseen kauheudet ihmisen täytyy toisinaan luoda oma sisäinen maailmansa.

Matkan aikana tietooni oli lisäksi tihkunut uutisia chileläisten kaivosmiesten kohtalosta. Asiantuntijoiden lausunnot rutiinien tärkeydestä ja tilanteen vaikutuksesta mielenterveyteen lienevät jo koko maailman tiedossa. Silti ei voi kuin ihmetellä, miten miehet kestävät koettelemuksensa.

Tavallaan kaivosmiehiin pätee sama ajatus kuin Kampuschiin, vaikka tilanne on erilainen. Siinä missä pieni tyttö joutui vankeuteen yhden ihmisen mielivallan takia, yhden miehen olisi varmasti vaikeampi olla loukussa itsekseen kuin jakaa koettelemuksensa kolmenkymmenenkahden toverin kanssa. Kummassakin tapauksessa voi yhtä kaikki ajatella, että kyky kuvitella parempaa tulevaisuutta auttaa selviämään yli mahdottoman.

Esimerkit ihmisistä vaaratilanteissa ovat tietysti äärimmäisiä, eikä niissä ole mitään runollista. Toivon, että myös kaivosmiesten kohtalo ratkeaa onnellisesti ja he pääsevät takaisin koteihinsa. Tilannetta seuratessa korostuu jälleen, että matkaa olennaisempi on paikka, jonne palata.

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.