Mielipide: Alkoholisteja ei säälitä vaan syytetään
Ari Linna kysyi (K&k 12.4.), miksi alkoholisteja säälitään, koska hänen mielestään he eivät ansaitse sääliä.
Millä tavalla alkoholisteja säälitään tässä yhteiskunnassa? Olen huomannut, että alkoholisti päinvastoin saa osakseen syyllistämistä ja siksi elää itsesyytösten vallassa. Niin kauan kuin tämä syyllistäminen jatkuu, alkoholistin on vaikea saada apua.
Avun piiriin hakeutuminen vaatii sairauden (siis alkoholismin) tunnistamista ja tunnustamista itselleen ja muille. Monikaan ei sitä tee, koska pelkää, että hänet tuomitaan ”syylliseksi”. Usein hän keksii muita ”hyväksyttäviä” sairauksia pahoinvointinsa syyksi.
Tässä yhteiskunnassa alkoholistilla ei ole ihmisarvoa niin kauan kuin alkoholismia, kuten muitakin mielensairauksia, ei ymmärretä sairaudeksi .
Mitä sitten itsekkyyteen tulee, on totta, että juovalla alkoholistilla ei yleensä ole resursseja toisten tarpeiden huomiointiin, vaan arki pyörii paljolti alkoholin tarpeen tyydyttämisen ympärillä. Mutta suurin osa alkoholisteista on ihan tavallisia ihmisiä, eikä suinkaan pelkästään näitä ”likaisissa vaatteissaan ostarin kulmilla pyöriviä miehiä tai naisia”, kuten Linna stereotypisoi.
Eikö itsekäs ihminen juuri halua itselleen hyvää elämää? Eikö jokainen ihminen halua? Toisaalta jokainen juova alkoholisti kärsii. Ja mikä on se oma etu, jota alkoholisti Linnan mukaan tavoittelee? Sekö että on menettänyt kaiken elämässään, läheisensä, työpaikkansa, rahansa?
Meillä on tällä hetkellä täällä erittäin hyvät tuki- ja kuntoumisverkostot alkoholisteille. Niiden ansiosta maassamme on yhä enemmän raittiina eläviä alkoholisteja, jotka usein toimivat tukihenkilöinä ja vertaistukena muille päihdekuntoutujille.
Jos tämä on sitä kirjoituksessa kuvailtua ”sääliä”, niin ainakin minä suon sen heille mielihyvin ja jatkossakin ”säälin” alkoholisteja kuten muitakin apua tarvitsevia.
Enna Sipilä
Jaa tämä artikkeli: