Mielipide: Espoon tuomiokirkon puistoon rakennetaan valoteos kaupungin kustannuksella
Mari Lähdesmäki kritisoi Espoon kirkkopuistoon nousevaa valotaideteosta (ks. mielipidekirjoitus 20.12.2023).
Espoon kaupunki on rakentanut omalle alueelleen joulun ajaksi valoteoksen Taian Aallot. Seurakunta osallistuu avajaisiin ja rakentamisen järjestelyihin. Teoksen rakentamisen kustantaa Espoon kaupunki, koska teos ja kirkkopuisto koetaan kaikkia espoolaisia yhdistäväksi kulttuurimaisemaksi. Seurakunnassa olemme olleet hyvin iloisia Espoon kaupungin panostuksesta kirkkopuistoon.
Viime jouluna valoteos toi kirkkopuistoon tuhansittain kävijöitä ja samaa toivotaan tänä vuonna. Tuomiokirkossa on koko ajan seurakunnan ohjelmaa ja tapahtumia. Valoteos tuo kirkkopuistoon keskellä talven pimeintä aikaa valoa ja väriä, joka herättää mielenkiintoa niin kirkkopuistoa kuin itse tuomiokirkkoa kohtaan.
Joulu on Suomessa erityinen aika. Joulu vaikuttaa kaikkien täällä asuvien elämään. Joulu näkyy kodeissa. Joulu heijastuu melkeinpä kaikkien kirkkojen ulkopuolelle valojen, kynttilöiden ja seimiasetelmien muodossa. Jouluvalot loistavat Espoon keskuksessa kaikkien seurakuntien rakennusten ikkunoissa. Joulun valo on osa joulua.
Rauhallista joulun aikaa!
Ari Paavilainen
Kirkkoherra, Espoon tuomiokirkkoseurakunta
Ota kantaa! Voit jättää oman mielipidekirjoituksesi täällä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Lux Helsinki valaisee tänä vuonna myös Hietaniemen sankarihaudat ja Tuomiokirkon – ”Kunnioitukseni on pohjaton”, sanoo valotaiteilija Ekku Peltomäki
AjankohtaistaLux Helsinki levittäytyy ensimmäistä kertaa Hietaniemen hautausmaalle. Siellä nähtävä teos on todennäköisesti Ekku Peltomäen uran viimeinen.