null Mielipide: Kannatan Juha Ropposen valintaa Korson kirkkoherraksi

Puheenvuorot

Mielipide: Kannatan Juha Ropposen valintaa Korson kirkkoherraksi

Korsossa on hieno, hyvin johdettu ja hyvin toimiva seurakunta, johon haetaan kirkkoherraa. Kaikista hyvistä hakijoista kannatan Juha Ropposen valintaa.

Ropponen on toiminut sekä Korson että Rekolan seurakunnissa kirkkoherran sijaisena. Tästä on paljon hyötyä naapuriseurakuntien yhteistyössä.

Juha Ropponen on helposti lähestyttävä ja hän tulee selvästi hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Eräs hänen alaisenaan ollut ystäväni sanoi, että Ropponen on sellainen ihminen, joka ei asetu toisten yläpuolelle vaan toimii tasavertaisena muiden kanssa. Siksi häntä arvostetaan.

Ensimmäinen asia, jonka kuulin Ropposesta Rekolan seurakunnassa, on, että hän oli laittanut sen talouden kuntoon. Ropponen onkin työskennellyt muissakin yhteisöissä kuin seurakunnissa vastaten myös taloudesta.

Tärkeimpänä Juha Ropposen ominaisuutena pappina pidän kuitenkin hänen tapaansa puhua Jumalan sanaa tavallisen, erehtyväisenkin ihmisen näkökulmasta niin, että hän saa kuulijan tutkiskelemaan itseään ja elämäänsä ja tarttumaan hyvän tekemisen mahdollisuuteen.

Sini Alén

Rekolan seurakunta-aktiivi

 

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.