Mielipide: Kuka ottaa vastuuta koronakuolemista?
Suomalaisella yhteiskunnalla on empatiaongelma. Yksityiset ihmiset toimivat kyllä lain ja sääntöjen mukaan. Mutta kun 12-vuotias tyttö kaatuu pyörällä ja murtaa käsivartensa, ohikulkijat eivät pysähdy. Laki ja säännöt eivät pakota pysähtymään, joten on ihan ok jättää 12-vuotias ojan pohjalle virumaan. Vai onko?
Kun Suomeen saapuu yleisvaarallinen kulkutauti, sen leviämisen estäminen koetaan raskaaksi. Loputon suo, sanoo johtava asiantuntija. Ja asia kuitataan niin. Kenenkään ei tarvitse tuntea pistoa sydämessään tulevista kuolemista, koska johtava asiantuntija on ottanut vastuun niistä järjestelmän kannettavaksi.
Johtava asiantuntija ei kuitenkaan työssään kohtaa kuolevia tai pitkäaikaissairastuneita. Kun heitä työkseen hoitavat kritisoivat linjaa, jossa yleisvaarallisen kulkutaudin tartuntoja ei yritetä estää, yhteiskunta pahastuu.
Kritiikki asettaa koko yhteiskunnan toiminnan huonoon valoon. Sen yhteiskunnan, joka oli juuri saanut synninpäästön uusista ylikuolemistaan ja invalideistaan. Yhteiskunnan, joka haluaisi vain elää tuttujen lakiensa ja sääntöjensä mukaan. Ja kruisata tyynesti ohi niistä, jotka viruvat ojassa.
Helsinkiläinen lääkäri
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Jaa tämä artikkeli: