null Mielipide: Maika Vuori Pitäjänmäen kirkkoherraksi

Puheenvuorot

Mielipide: Maika Vuori Pitäjänmäen kirkkoherraksi

Me Pitäjänmäen seurakunnan jäsenet toivomme, että saamme Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherraksi seurakuntalaiset ja seurakunnan työntekijät jo entuudestaan hyvin tuntevan Maika Vuoren.

Vuoresta saamme suvaitsevan ja puolueettoman kirkkoherran. Hän jaksaa kuunnella ja välittää toisista ihmisistä, arvostaa työtovereitaan ja seurakunnan vapaaehtoisia. Hän on paimen, joka puolustaa laumaansa parhaan kykynsä mukaan.

Maika Vuori on kasvanut johtajaksi palvellen Pitäjänmäen seurakuntaa vuodesta 2003 monissa eri tehtävissä. Kirkkoherran tehtävistä hänellä on kokemusta jo puolentoista vuoden verran. Maika Vuori on jämäkkä ja vahva johtaja, joka pystyy tekemään vaikeitakin päätöksiä. Hän on loistava visionääri, näkijä, mutta samalla myös asioiden ja ideoiden toteuttaja.

Näin ehdokkaamme on luonnehtinut itseään: ”Olen luterilaisen kirkon nainen. Kirkkoherran pitää olla toivontuoja, joka on uskollinen Kristuksen kirkolle ja omaa vahvan kristillisen identiteetin”.

 

Lauri Aila                       Liina Bäckman

Jukka Haavisto              Päivi Hakkari

Mari Himanen                Marko Himanen

Kristiina Huotari             Marita Inberg                

Airi Jousila                    Sandra Jyrhämä   

Mikko Koivulehto         Anne Korpunen            

Kirsti Laasonen             Tuire Lamberg 

Margit Metteri               Raimo Metteri 

Lulu Nenonen               Martti Pitkänen

Heikki Riipi                   Aapo Rikala    

Raija Talvio

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.