Mielipide: Meille kulta ja kimallus, lapsille vain jätteet?
Jäte on teollisuustuotannon sivuvirta, jota on syntynyt teollisuuden alkuajoista asti. Ihmisen elämää helpottavat laitteet kuten puhelin, kamera, lamppu, polkupyörä, auto, lentokoneet ja muut tarve-esineet päätyvät lopulta jätteiksi.
Vasta paljon myöhemmin kehittyi toimiva jätehuolto. Aivan viime aikoina on huomattu muovin valtava määrä merissämme. Tuoreen tutkimuksen mukaan myös maaperässämme on muovia.
Olemme käyttäneet maapallon luonnonvaroja tehdäksemme elämästämme mukavaa ja helppoa. Emme ole lainkaan ajatelleet, miten luonnon itsesäätely toimii. Nyt viimeistään on ajattelun ja toiminnan paikka. Itse asiassa köyhyys on jätteiden näkökulmasta hyvä asia. Vähävaraiset ihmiset kun eivät voi ostaa jatkuvasti uusia puhelimia tai muita hyödykkeitä. He eivät voi lentää tai edes ajaa autolla.
Globaali köyhyys taas ajaa ihmiset tekemään asioita, joita he eivät haluaisi tehdä, mutta sosiaaliturvan puuttuessa heidän on pakko. He keräävät hyötykäyttöön sopivaa muovia kaatopaikoilta ja ottavat elektroniikkajätteen ainesosia talteen epäilyttävin keinoin. Nämä ihmiset sairastuvat ja kuolevat jätteiden aiheuttamiin sairauksiin.
Nyt on aika meidän jokaisen toimia, jotta ihmiskunta selviytyy ja saa jatkaa olemassaoloaan täällä toistaiseksi kauniilla planeetallamme.
Ei ole oikein, että meidän on kulta ja kimallus – ja lapsille jäävät vain tuhkat.
Birgitta Wulf
Salo
Jaa tämä artikkeli: