Mielipide: Mitä Jeesus sanoisi?
Mitä Jeesus sanoisi jälkikristillisenä armottomuuden vuonna 2019, jos hän nyt eläisi ihmisenä?
Uskon, että hän sanoisi nytkin paljon ja pahasti. Jeesusta ei nykyään ristiinnaulittaisi, koska teloittaminen ristiinnaulitsemalla kiellettiin Rooman valtakunnassa 300-luvulla jKr. kristinuskon ansiosta. Mutta monien vihaama hän olisi nytkin, koska ikävän totuuden kuuleminen tekee nykyäänkin kipeää.
Jeesus olisi toistuvasti oikeudessa syytettynä vihapuheesta, kun hän kovin sanoin puolustaisi niin uskontojen, ateismin, sovinismin kuin feminisminkin uhreja, julistaisi lähimmäisenrakkautta ja varoittaisi hallitsemattomien mielihalujen vaaroista. Jeesus kehottaisi oikeudenmukaisuuteen ja antaisi toivoa.
Uskon, että Jeesuksen tekopyhyyskritiikin eräs kohde olisi vallan väärinkäyttö, joka tapahtuu sinänsä erittäin tärkeiden ihmisoikeuksien ja tasa-arvon muodostaman verhon suojissa. Katuvia ja lyötyjä hän ei löisi nytkään.
Jeesus varmaankin kiittäisi Isäänsä kirjoitusten ennustaman Israelin uudelleenperustamisen sallimisesta ja Jumalan valtakunnan hyvän sanoman kiirimisestä miltei kaikkialle maailmaan.
Lisäksi Jeesus varmaan toteaisi Jerusalemin toisenkin temppelin kirjoitusten mukaisesti tuhoutuneen ja uhritoimitusten päättyneen, mutta iloitsisi niin ikään kirjoitusten mukaisesti toteutuneesta kaikkien kansojen edustajien vierailemisesta Jerusalemissa.
Mikko Heikkilä
filosofian tohtori
Tampere
Jaa tämä artikkeli: