null Mielipide: Olisimme tarvinneet kipeästi kappeliamme

Puheenvuorot

Mielipide: Olisimme tarvinneet kipeästi kappeliamme

Herttoniemen seurakuntaneuvoston päätös lopettaa Herttoniemenrannan kappelin toiminta oli kuin ämpärillinen jääkylmää vettä alueen 10 000 asukkaan niskaan. Kukaan ei ole vaivautunut kertomaan syitä, miksi juuri meidän kirkkomme ja kokoontumistilamme poistaminen auttaisivat seurakunnan talouden elvyttämisessä.

Herttoniemenrannan alueella asuu lapsiperheitä, työelämässä olevia ja myös suuri joukko ikääntyviä eläkeläisiä ja syrjäytymisvaarassa olevia yksinäisiä.

Haluan kiittää niitä aktiivisia seurakuntalaisia ja muutamaa kirkon työntekijää, jotka ovat kappelilla toteuttaneet mieleenpainuvia tilaisuuksia, esimerkkinä sunnuntai-illan diakoniamessu 17.9. Diakoni Eija Hoikkalan tuomat auringonkukat ja suntio Arja Koivistoisen kaunis kahvikattaus kruunasivat kirkkokahvit, jossa tapasimme myös juuri Afganistanista Suomeen tulleet paluumuuttajat.

Kiitos myös alueneuvoston puheenjohtaja Pirjo Toivola-Kauppiselle, joka tässä vaikeassa tilanteessa on kaikin voimin yrittänyt pitää alueen seurakuntalaisten puolia.

Kappelikahvilan toiminta on keskiviikkoisin koonnut yhteen useita, jotka muuten olisivat eristyksissä omissa asunnoissaan. Kirjallisuuspiiri, taidepiiri, miesten henkireikä, arabian- ja venäjänkielisten tapaamiset ansaitsisivat omat tarinansa.

Kaikille kappelin vapaaehtoistyöntekijöille lämmin kiitos!

Marja-Leena Komulainen

eläkeläinen Herttoniemenrannasta

 

Edellisen johdosta: Herttoniemen seurakunnassa on päätetty luopua Herttoniemenrannan kappelista, Kulosaaren seurakuntatalon yläkerrasta ja Sammatin leirikeskuksen käytöstä.

Päätösten syyt ovat Helsingin seurakunnissa toteutettavat 15 prosentin säästöt 2016–2018 ja Herttoniemessä kertynyt alijäämä, joka johtuu seurakuntia yhdistettäessä vuonna 2011 muutetuista määrärahajaon perusteista. Herttoniemessä säästötavoite on siten suurempi kuin muissa seurakunnissa. 

Jo aikaisemmin on luovuttu Herttoniemenrannan kappelin toimistotiloista, Kulosaaren pappilan toimitiloista, Herttoniemen, Kulosaaren ja Myllypuron partiokoloista sekä Herttoniemen kirkon päätyhuoneistoista. Herttoniemenrannassa vapaaehtoistyö suuntautuu pienelle joukolle, on päällekkäistä seurakunnan muun toiminnan kanssa ja sitoo työntekijäresursseja.

Tilasäästöt ovat olennaisia säästötavoitteiden toteuttamiseksi ja seurakunnan olemassaolon varmistamiseksi. Pienentynyt työntekijäkunta ei pysty ylläpitämään entisenlaajuista toimintaa. Tiloista luopuminen merkitsee toimintojen yhdistämistä jäljelle jääviin tiloihin sekä uusien toimintamuotojen ja yhteistyökumppanien etsimistä.

Ilkka Harju

Herttoniemen seurakuntaneuvoston puheenjohtaja

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.