null Mielipide: Salliiko ja estääkö Luoja pahoja tekoja?

Puheenvuorot

Mielipide: Salliiko ja estääkö Luoja pahoja tekoja?

Lyhyistä mielipidekirjoituksista voi syntyä väärinkäsityksiä. Pekka Kemppainen on käsittänyt lauseeni ”miksi Luoja sallii” siten, että olisin tarkoittanut Luojan haluavan ihmisten harjoittelevan hyvän ja väärin tekemisessä, ja sen vuoksi myös sallivan väärin tekemisenkin.

Sana sallia ei ollut hyvä, sillä tarkoitukseni oli tuoda esille se, miksi Luoja ei estä pahojen tekojen tekemistä. Niin kuin elävästä elämästä voimme todeta, hän ei estä. Jos hän niin tekisi, me ihmiset olisimme robotteja, joilla ei ole omaa harkintaa ja tahtoa. Siinä mielessä hän siis sallii ja on katsonut hyväksi, että ihminen voi itse päättää tekemisistään.

Mutta se ei tarkoita sitä, että hän hyväksyisi kaiken, mitä ihmiset tekevät. Juuri sen vuoksi hän 2 000 vuotta sitten konkreettisella tavalla saattoi ihmisten tietoon, mikä on oikein ja mikä ei. Näin sai uskontomme nimen kristinusko. Myös muissa uskonnoissa opetetaan samoja asioita, joista Mooseksen kymmenessä käskyssä kuuliaisuutta teroitetaan.

Uskontoja käytetään usein välineinä kyseenalaisten tavoitteiden edistämiseksi. Se on valitettavaa. Samoin keksintöjä opitaan käyttämään myös ikäviin tarkoituksiin. Lentokone oli hieno uusi liikenneväline, mutta siitä tuli myös pommien kylväjä. Puhumattakaan siitä, mikä vaara saattaa piillä ydinvoimassa sen liityttyä sotavarusteluihin. Jos joku heittäytyisi holtittomaksi, estyisikö tuho ennen kuin sellainen toteutuisi?

Sopii kysyä, sopii toivoa. Joskus oletettavasti pahoja tekoja estyy Korkeimman taholta, toisinaan hän vastaavasti myötävaikuttanee hyvien tapahtumien syntymiseen.

Harry Blässar

Helsinki

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.