Mielipide: Seurakuntavaaleissa päätetään paljon muustakin kuin konservatiivien ja liberaalien kiistoista
Kun puhutaan kirkon suunnasta ja eriävistä näkemyksistä, on mahdotonta välttää konservatiivi–liberaali-jaottelua. Keskustelu herättää tunteita, mutta sitä kuuluu silti käydä.
On myös hyvä huomioida Marja Sollo-Kauppisen kirjoituksen (K&k nro 12) mukaisesti, etteivät kaikki seurakuntalaiset mahdu yksinkertaistavaan konservatiivin tai liberaalin muottiin. Jokaisella yksilöllä on omat näkemyksensä, joita on mahdotonta aukottomasti kategorisoida.
Seurakuntavaaleissa päätetään myös arkisista asioista: Miten seurakunnan taloutta hoidetaan? Mihin seurakunnan resursseja suunnataan? Näistäkin kysymyksistä on erilaisia näkemyksiä, jotka jäävät usein sivurooliin.
Hyvä periaate on, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Toisen näkemyksen ymmärtäminen ei tarkoita sen hyväksymistä. On tärkeää, että pystymme keskustelemaan asiallisesti myös vaikeista kysymyksistä. Eikö tämä juuri ole kristinuskon sanomaa?
On tervetullutta, että seurakuntavaaleissa keskustellaan kirkkoa ja seurakuntia koskevista asioista. Seurakuntavaaleissa, kuten muissakin vaaleissa, mitataan ehdokkaiden ja ehdokaslistojen ajatuksien saamaa tukea. Näkemyserot ovat vaaleissa väistämättömiä.
Martti Paldanius
Seurakuntavaaliehdokas, Olarin seurakunta, Espoo
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee