
Mielipide: Suosikkisarja Temptation Island on hyväksikäyttöä
Vartuin aikuiseksi aikana, jolloin vanhoillislestadiolaiset paheksuivat jopa television luontodokumentteja, koska niissä näytettiin eläinten parittelua, tai Pieni talo preerialla -sarjaa, jossa Ingallsin pariskunta jutteli illalla päivän tapahtumista parisängyssä maaten yömyssyt päässä. Oikeastihan tuollainen on viatonta.
Nyt 2000-luvulla televisiossa on ohjelmia, joiden luulisi herättävän keskustelua yleisemminkin, ei pelkästään kristittyjen piirissä. Esimerkiksi suosittu Temptation Island. Itse koen sen niin, että ohjelmassa liki lapset juotetaan humalaan ilmaisella viinalla, jotta saamme kotisohvalla tirkistellä, kun he sekstailevat televisiossa.
Näen tällaisen hyväksikäyttönä, jota vastaan pitäisi säätää lakeja. En tunne olevani moralisti, sillä minua eivät haittaa Pride-kulkueet, joita osa kristittyjä paheksuu voimakkaasti. Mutta näistä tv-ohjelmista en ole nähnyt mitään keskustelua, vaikka niitä tulee kausi toisensa perään.
Onko evankelis-luterilaisen kirkkomme mielestä esimerkiksi Temptation Island aivan ok? Eduskunnassakaan ei keskustella tällaisesta, vaikka seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat siellä olleet paljon esillä.
Tarja Heikkilä
Espoo
Jaa tämä artikkeli: