Mielipide: Vanhukset tarvitsevat valtuutetun
Kansalaisaloite vanhusasiainvaltuutetun saamiseksi Suomeen odottaa allekirjoittajia. Sen takana pitäisi 1.10. mennessä olla vähintään 50 000 nimeä. Määrästä uupuu vielä paljon. Jokainen täysi-ikäinen Suomen kansalainen voi allekirjoittaa aloitteen sivustolla www.kansalaisaloite.fi.
Tarvitsemme arvostusta nauttivan valtakunnallisen virkamiehen, joka puhuu vanhusten asioiden puolesta ja tarvittaessa edistää epäkohtien korjaamista lainsäädännön kautta. Kunnallinen kotihoito ei ole enää pitkään aikaan sujunut riittävän hyvin, ja hoitohenkilöstö on huomattavan ylikuormittunutta. Vastaavia yksityisiä palveluja ei ole kaikkialla tarjolla.
Osa omaishoitajista on vailla ulkopuolista apua, koska he eivät toimi virallisen sopimuksen puitteissa. Ympärivuorokautisen hoivapalvelun paikkoihin pääsee vain osa hoidon tarpeessa olevista. Loput ajautuvat sinnittelemään kotona kyseenalaisissa olosuhteissa.
Suomessa on yli 1,5 miljoonaa eläkeläistä, joista osa ei jaksa tai kykene puolustamaan omia oikeuksiaan. 85-vuotiaita ja sitä vanhempia kansalaisia on yli 146 000.
Meillä on lapsiasiavaltuutettu puolustamassa heitä, joilla ei vielä ole äänioikeutta. Nyt pitäisi saada vanhusasiainvaltuutettu puolustamaan heitä, jotka eivät enää itse siihen pysty.
Iris Hjelm
Kruununhaka
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

”Vanhukset eivät nouse barrikadeille, he tarvitsevat puolestapuhujan” – lastenlääkäri teki kansalaisaloitteen vanhusasiainvaltuutetusta
AjankohtaistaVantaalainen lastenlääkäri, kirkkovaltuutettu ja poliitikko Tiina Tuomela sai tarpeekseen heitteille jätettyjä vanhuksia koskevista uutisista. Hän haluaa Suomeen räväkän vanhusasiainvaltuutetun.