Sisällä soi. ”Kuorolaulu on todella fyysinen kokemus”, sanoo Tuomas Meurman Histan veisaajista.
Mies kasvoi kiinni sointuun
Virret menevät Tuomas Meurmanin ihon alle.
Pitkänhuiskea nuori mies astelee reippain askelin Helsingin yliopiston kahvilaan. Histan Veisaajien laulaja, muusikko Tuomas Meurman opiskelee yliopistossa pääaineenaan teologiaa, tarkalleen ottaen dogmatiikkaa.
”Kotikasvatukseni oli tapaluterilainen, kirkkoa kunnioittava. Opintojen myötä kävikin niin, että kiinnostuin kirkon työstä ja uskonnosta myös laajemmassa mittakaavassa.”
Oikeastaan hän halusi lukemaan teologiaa, koska lukiossa liian moni kysymys jäi avoimeksi. Muiden oppiaineiden kohdalla kaikki tuntui selvältä, mutta uskonnossa ei päästy puusta pitkälle.
Yliopisto-opintojen myötä Meurmanin kristillinen vakaumus on selkiytynyt. Opinnot ovat avanneet tilaa pohdinnalle ja keskustelulle.
”Jollain mittapuulla olen nykyisin paljon konservatiivisempi, perinnetietoisempi, kuin parikymppisenä”, 27-vuotias Meurman sanoo.
Musiikki on aina ollut luonteva osa Meurmanin elämää. Lapsuuden kodissa musiikki oli jatkuvasti läsnä, vaikka levyjä ei juuri kuunneltu, sillä perheen isä on viulisti. Lapsena Meurman meni usein koulun jälkeen isänsä työpaikalle konservatorioon, omien sanojensa mukaan ”luuhaamaan”.
Isä johti konservatorion orkesteria, ja poika vietti mielellään aikaa harjoituksia kuunnellen.
Meurman on soittanut kuusivuotiaasta asti selloa, ja myöhemmin myös fagotti valikoitui soittimeksi.
”Äitini on liikunnanopettaja, ja kouluaikoina harrastin tasapainoisesti sekä musiikkia että liikuntaa. Välillä koris kiinnosti enemmän kuin soittotunnit ja välillä taas toisinpäin.”
Kuopiossa syntynyt ja kasvanut Meurman päätyi lopulta Kuopion konservatorioon ja myöhemmin Kuopion Tuomiokirkon kamarikuoroon. Hän muistaa yhä, miltä tuntui seistä ensimmäistä kertaa 60 hengen kamarikuoron rivissä, kaikkialta tulvivan moniäänisen laulun keskellä.
”Isossa sinfoniaorkesterissa minulle on tullut sama tunne, että ääntä on kaikkialla. Kuorolaulu on todella fyysinen kokemus.”
Toisinaan Tuomas Meurman joutuu sisälle sointiin. Kyse ei ole vilunväreistä hienon kappaleen soidessa. Tunne on jotakin paljon enemmän.
”Silloin tuntuu kuin olisi itse siinä soinnissa.”
Hän muistaa saman tunteen jo lapsuudesta. Meurman oli alle kouluikäinen, ja eräänä päivänä hän lähti yhdessä isänsä kanssa jumalanpalvelukseen Kuopion tuomiokirkkoon. Kaikuvassa kirkkosalissa ässät suhahtelivat uskontunnustuksen tasaisen hyrinän keskeltä, kunnes hiljainen äänimassa vaihtui virren ja urkujen kumuun.
”Muistan, miten ääni ympäröi meidät. Tunne oli todella voimakas.”
Musiikin parissa Meurman on kotonaan. Siitä on tullut intohimo. Hän haaveilee työstä, jossa voisi yhdistää teologiaa ja musiikkia. Virsien sovittaminen erilaisille kokoonpanoille, kuten kuoroille ja lauluyhtyeille, tuntuu omalta jutulta.
”En ole suuri solistilaulaja enkä virtuoottinen soittaja. Tiedä häntä, onko sovittaminen se, mistä maksetaan palkkaa vai vain harrastus tulevaisuudessa.”
Kysymykseen, onko Meurmanilla lempivirttä, hän vastaa huudahtaen ”Niitä on paljon!”
Meurman on laulanut viisi vuotta Herännäisnuorten kuorossa Helsingissä, ja nykyinen Histan Veisaajat -yhtyekin keskittyy virsiperinteeseen.
Hetken miettimisen jälkeen hän nimeää vuoden 1701 vanhasta virsikirjasta virren O Herra Jumal’, armollinen isä. Se virsi kulkee aina mukana, vaikka vanhan virsikirjan virsiä ei nykyään juuri veisata.
Meurman uskoo vakaasti, että virrenveisuu pystyy yhä puhuttelemaan ihmisiä.
”Minua puhuttelee, että veisataan yhteen ääneen, karusti, ilman säestystä.”
Hän jatkaa, että yhdessä laulaminen on hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Virret ovat tästä hyvä esimerkki. Yhdessä laulettuina virsiin syntyy moniäänisyyttä ja harmoniaa, mikä on enemmän kuin pelkkä kuunneltu musiikki.
Laulaminen lisää myös itsetuntemusta.
”Oman äänen kuuleminen lähentää ihmistä itseensä ja omaan kehoonsa.”
Meurman on ollut mukana Histan Veisaajissa sen alkumetreiltä saakka. Yhtye sai alkunsa Histan häät -teatteriesityksestä, jolloin musiikkiteatteri Tapiolan musiikinopiskelijoista koottu ryhmä veisasi näytelmässä Siionin virsiä. Histan häiden kantaesitys oli Espoon Herättäjäjuhlilla vuonna 2008.
Myöhemmin nuorilta pyydettiin konserttia, ja vähitellen teatterissa esiintyneestä ryhmästä eriytyi omaksi yhtyeekseen reilun kymmenen nuoren porukka.
Oudot ja ajatuksia herättävät aiheet ovat aina kiehtoneet Meurmania. Hänen pohdinnoistaan sai alkunsa myös Histan Veisaajien uusin konsertti Kuolemasta.
Konsertti käsittelee aihetta, joka on nykyihmiselle yhä etäisempi. Meurman myöntää, että tavoitteena on myös provosoida kuulijaa.
”Tarkoituksena ei ole olla yksi kuorokonsertti muiden joukossa. Nyt kun kerran tehdään, niin tehdään kerralla sellaista, missä on särmää.”
Hän jatkaa, että kuolema on maailman universaalein aihe elämän ohella. Sitten hän virnistää, ja toteaa, että aineenvaihdunta voisi olla kolmas kaikkia koskettava teema.
”Minua henkilökohtaisesti kiehtoo se, miten kuolemaan liittyvä ja taivaallinen musiikki kuvataan eteerisenä ja pysähtyneenä, ihanana sointuna joka soi ja soi.”
Meurman innostuu, ja hänen kätensä alkavat heilua niin, että kahvikuppi on lentää lattialle.
”Jos meillä on elämässä kokemus ajasta, niin mistä voidaan päätellä, että kuoleman jälkeen ei ole aikaa ja tapahtumia? Että siellä vallitsee pysähtyneisyys”, hän kysyy.
”Sen takia tässä konsertissa kuolemaa ei lähestytä vain kauniin, puhtaasti soivan ikuisen soinnun näkökulmasta. Meillä on rytmiä, iloa, riehakkuuttakin jopa.”
Mikä?
Histan Veisaajat. Yhtye sai alkunsa Espoon kaupunginteatterin ja Musiikkiteatteri Tapiolan Histan häät -näytelmästä.
Mistä?
Histan veisaajat: Kuolemasta. Lauluja katoavaisuudesta, helvetistä ja taivaasta.
Missä?
Esiintyy VocalEspoo -festivaalilla Tapiolan kirkossa 2. kesäkuuta kello 21. Liput: 10/15 e.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
.jpg)
Körttivirret kohtaavat islamilaisen mystiikan ensimmäisellä Sacred Music -festivaalilla Kalliossa
Ajankohtaista HengellisyysKaikki musiikki voi olla hengellistä, uskoo suufilaista musiikkia soittava Murat Ermutlu.