Moderni esimerkki Pygmalion-tarusta on Pretty Woman, jonka pääosissa ovat Julia Roberts ja Richard Gere.
Mies tekee naisen mieleisekseen
Toistuva teema taruissa ja saduissa on naisen muovaaminen miehen toiveiden mukaiseksi. Yksi tunnetuimmista on antiikin Pygmalion-taru.
Pygmalion oli tarinan mukaan kyproslainen kuvanveistäjä, joka epäili ja inhosi naisia, mutta rakastui veistämäänsä naisen patsaaseen. Jumalat antoivat marmorille hengen Pygmalionin hartaiden pyyntöjen takia, minkä jälkeen tämä meni naimisiin työnsä kanssa.
Sama tarina on lähtökohtana irlantilaisen nobelistin George Bernard Shaw’n tunnetussa Pygmalion-näytelmässä. Shaw tarttui siinä olennaiseen asiaan: kirjakielen ja murteellisen puheen synnyttämiin eroihin ihmisten välillä. Englannissa on vaalittu Etonin, Oxfordin ja Cambridgen käyneiden ääntämistä vastakohtana ”tavalliselle puheelle”, puhumattakaan selvistä murteista. Englannin kielessä on maan eri puolilla toisistaan hyvin erottuvia murrealueita.
Shaw’n näytelmään perustui Alan Jay Lernerin käsikirjoittama My Fair Lady -musikaali, jonka ensiesitys oli Broadwaylla vuonna 1956. Musikaali kertoo englantilaisesta kukkaistyttö Elizasta, jolla on kasvot kuin enkelillä, mutta käytös ja kieli kuin katupojalla. Kieltentutkija, professori Henry Higgins lyö ystävänsä majuri Pickeringin kanssa vetoa, että hän pystyy kouluttamaan Elizasta kuudessa kuukaudessa salonkikelpoisen kaunottaren.
Musikaalin vuorosanat ovat lähes kokonaan Shaw’n Pygmalionista. Higgins kyselee itseltään ja ystävältään saatuaan tehtävänsä päätökseen: ”Miksi nainen ei voi olla enemmän miehen kaltainen? Miehet ovat rehellisiä, läpeensä reiluja. Kaiken kaikkiaan me olemme ihmeellisen sukupuoli! Miksi nainen ei voi olla kuten mies?”
George Cukor vei My Fair Ladyn valkokankaalle vuonna 1964. Garry Marshall puolestaan ohjasi samaan teemaan liittyvän Pretty Womanin 1990-luvun alussa. Yhteiskunnallisten tapojen muutoksen huomaa eräissä filmien yksityiskohdissa. Niinpä esimerkiksi Eliza on yksin ammeessa, jossa palvelijattaret pesevät hänet, Vivian ja Edward sen sijaan kylpevät yhdessä. Miehen haluama unelmanainen on aina aikansa tuote.
Ascotin ajot (My Fair Lady) ja poolokilpailun seuraaminen (Pretty Woman) ovat elokuvissa täysin rinnakkaisia kohtauksia. Mies haluaa esitellä naista toisille miehisissä yhteyksissä eikä pitää tätä vain yksityisenä palkintonaan.
Varakas Edward tarjoaa Vivianille viikon seuranpidosta 3000 dollaria, Higgins lupaa opettaa Elizalle kuudessa kuukaudessa täydellisen kirjakielen.
Ruokailutavat ja muut sosiaaliset taidot opetellaan elokuvissa huolellisesti. Molemmissa edistyminen tapahtuu vähitellen, ja mokia sattuu. Kumpikin nainen yrittää näyttää, että uudet tavat ovat hänelle ennestään tuttuja.
Iskettyään Vivianin kadulta Edward kysyy tämän nimeä. Vastaus kuuluu: ”Miksi haluaisit kutsua minua?”Tästä voisi päätellä, ettei Vivianilla ole kovin vahvaa identiteettiä. Elizalla sen sijaan on vahva itsetunto alusta alkaen. Hän pelkää useamman kerran huonoksi leimautumista. Kun Higgins vähättelee alussa kukkien myyjää, Eliza ilmoittaa useaan kertaan ylpeästi olevansa ”kunnon tyttö”.
Vivianilla sen sijaan ei ole tarvetta puolustella, koska Edward tietää jo, missä hän työskentelee – tosin Viviankin haluaa kätkeä taustansa muilta ihmisiltä.
Edward on rikas, muttei kykene antamaan tytölle itsestään oikeastaan mitään. Samoin Higginsiltä tuntuu puuttuvan empatian kyky. Oma äiti on ainut nainen, johon Higgins tukeutuu. Tässä mielessä hän on ”peräkamarin poika”, ja Eliza on hänelle vain muovailtava nukke.
Elizaa houkutellaan kielen opiskeluun suklaalla, Viviania viihdytetään samppanjalla, mansikoilla ja kermalla. ”Lapselle” tarjotaan lapsen herkkuja.
Kohtaus Vivianin vaateostoksista on kaunis kuvaus Tuhkimon muutoksesta prinsessaksi. Eliza puolestaan ilmaantuu Higginsin ja Pickeringin ihailevien silmien eteen juhlan alla kokonaan ”uutena luomuksena”.
My Fair Lady ja Pretty Woman kertovat kumpikin naisen kätkössä olevien, luontaisten lahjojen esille tuomisesta, mutta miesten ehdoilla ja miesten iloksi. Siinä ne kuvaavat hyvin miehen toiveita – ja miestä itseään.
Tilanne on samansuuntainen lähes kaikissa uskonnoissa. Valta on miehillä, ja he myös määrittävät ja vakiinnuttavat naisen aseman. Joillekin nainen on ollut syntipukki esiäiti Eevasta lähtien. Naista on hyvä varjella häneltä itseltään, jotta miesten valta-asema ei horjuisi ja nainen olisi sellainen, jollaiseksi hänet ”on tarkoitettu”.
Jaa tämä artikkeli: