Olli Jalonen kertoo, millaista oli olla nuori vuonna 1972.
Miesten tiellä
Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä. Otava 2014.
Olli Jalosen Poikakirja kuvasi Ollia, joka muistuttaa kirjailijaa itseään. Miehiä ja ihmisiä -romaaniin Jalonen on ammentanut nuoruudestaan.
On kesä 1972 Hämeessä. 17-vuotiaan lukiolaisen isä sairastuu ja joutuu työttömäksi. Ystävän kanssa puuhataan radioasemaa, jolla voi häiritä valtakunnallista ohjelmaa, juhlitaan viinan voimalla ja päästään ensimmäistä kertaa naista lähelle. Aikamiesten juoruilut ovat ravintoa omille ajatuksille.
Jalosen luoma ajankuva on mainio. Urho Kekkonen ja Veikko Vennamo hallitsevat kesätyöpaikan poliittisia keskusteluja. Ruoka on kaalilaatikkoa. Tukka on pitkä ja Muskan Häävalssi järisyttää.
Oma koti on hiljaisen tavallinen. Sotaveteraani-isän opit miehen vastuusta ovat iskostuneet syvään. Nuori mies hoitaa niin kehitysvammaisen Rekun kuin oman perheensä asiat. Lihasvoimat, empatiakyky ja oma tahto kasvavat kesän aikana niin, että riipaisee.
Jalosen kerronnan vetovoima on kiireettömyydessä. Poika havainnoi tarkasti mielenliikkeitään. Salaviisas poika opiskelisi mieluiten muistamista, jos se olisi mahdollista. Näennäisesti yksinkertaisen kerronnan alta tihkuu pakahduttavaa haikeutta. Joskus yhteen kesään sattuu kosolti ensimmäisiä, ainoita ja viimeisiä kertoja.
Jaa tämä artikkeli: