Jos uskot aamusta asti, että päivältä ei voi odottaa mitään hyvää, syntyy kohtalokas kierre. Kuva: Photographer’s Choice
Mikä ihmistä vaivaa, kun hänellä on Masennus?
Katse ei jaksa nousta taivaanrantaan, mikään ei huvita, omalla itsellä ei vaikuta olevan arvoa ja kaikki maistuu puulta. Elämällä ei ole merkitystä, tarkoitusta eikä suuntaa.
Masentuneen mielen maisema on matala ja harmaa.
– Masentunut ihminen etsii merkitystä elämälleen ja paikkaansa maailmassa. Löytyykö se aivosoluja kuvaamalla tai kemiaa manipuloimalla? Jukka Tontti kärjistää.
Masennus on niin tavallista, että siitä puhutaan jo kansantautina. Se on yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy, viime vuosina yhä nuorempia ihmisiä on jäänyt työelämästä syrjään masennuksen takia.
Tutkija Jukka Tontti Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitoksella on tutkinut masentuneiden ihmisten omaa kokemusta vaivastaan, kuinka he selittävät masennuksen syyt ja millaisia arkisia parannuskeinoja heillä on. Syksyllä 2008 häneltä ilmestyi teos Monimielinen masennus – arjen reseptejä elämäntaudin hoitoon.
Onko masennus yleisempää kuin joskus aikaisemmin? Masentuvatko modernissa yltäkylläisyydessä elävät ihmiset helpommin kuin esi-isänsä?
– Kyllä ja ei. Masennus on yleistä, koska ihmiset kokevat niin, eikä ihmisten kokemusta voi kiistää. Toisaalta masennusta on ilmennyt kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa, Tontti arvioi.
Hänen mielestään masennus on syvimmiltään sitä, että ihminen ottaa mittaa elämästään sen tosiasian edessä, että elämä joskus päättyy. Niin ollen masennus koskee kaikkia, jotka ymmärtävät tämän. Se on eräänlainen elämäntauti.
Aivosoluista etsitään elämän tarkoitusta
Tontin mielestä nykyinen masennuskulttuuri syntyi 1990-luvulla, kun markkinoille tuli uusia, entisiä paljon parempia ahdistuslääkkeitä. Tuli tarve löytää uusille lääkkeille käyttö ja kohderyhmä.
Samaan aikaan julkisuudessa tuli muotiin tehdä tunnustuksia yksityiselämästä. Viihdetähdet, urheilijat ja poliitikot kertoivat lehdissä masennuksestaan, koska se lisäsi heidän persoonaansa ikään kuin kiinnostavaa, syvällistä särmää. Kaiken kansan tietoisuuteen tuli mahdollisuus selittää synkät aatoksensa masennus-nimiseksi sairaudeksi ja hoitaa sairauttaan lääketieteen keinoin.
– Vanhan peukalosäännön mukaan noin kolmannes masennusta kokevista ihmisistä hyötyy lääkkeistä, kolmannekselle niillä ei ole merkitystä ja kolmannekselle niistä on haittaa. Tämä lienee tilanne nytkin, Tontti toteaa.
Masentuneen ihmisen aivoissa tapahtuu kemiallisia ilmiöitä, mutta koska aivojen kemian tutkiminen ei riitä selittämään masennuksen syntyä, siihen puuttuminen ei myöskään ole kaikkivoipa ratkaisu masennuksen hoitoon.
– Masentunut ihminen etsii merkitystä elämälleen ja paikkaansa maailmassa. Löytyykö se aivosoluja kuvaamalla tai kemiaa manipuloimalla? Tontti kärjistää.
Se on ihminen – – hirveen väsyny ja tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Ettei pysty tekemään niitä asioita, mitkä pitäis tehdä joka päivä. Esimerkiks käymään töissä, että sais maksettua esimerkiks talovelkaa tai jotain. Mies, s. 1967
Teen käsitöitä ja haravoin pihaa ja luon lunta. Minä pienin kantoja, se on kuule hyvää terapiaa. Oikeen mä kuule hiki päässä teen jotain ja oon joskus sanonu kun meillä lähipiirissäkin on masentuneita ihmisiä – – että lähe lenkille ja juokse ittes niin uuvuksiin, että vaahto tulee suusta. Nainen, s. 1944
Mä sanoin, että mä en halua olla sairaslomalla, että mä tunnen itteni vielä surkeammaks, jos mä oon yksin kotona. Et mä en halua. Et se pitää niinkun pään vedenpinnan yläpuolella, kun mä joka aamu lähden kahdeksaksi töihin. Nainen, s. 1956
Toivottavasti sillä, joka masentuu – on ystäväpiirissä joku, joka näkee sen, jos tämä masentunut itse ei sitten huomaa eikä mee mihinkään. Et justiin niinku työpaikoilla sais olla – – vähän silmät silleen (ja) tarkkailla työtoveripiiriään. On niinku jonkunlainen vastuu, että jos sä näät, niin tietysti jotenkin vois kysyä siltä masentuneelta, että hei, että onko nyt kaikki hyvin. Nainen, s. 1960
Lainaukset Jukka Tontin kirjassa Monimielinen masennus lähteenä käytetystä masentuneiden haastattelututkimuksesta.
Masennus kohtalona ja identiteetin osana
Viime vuosien masennuskeskustelun keskeinen tavoite on ollut saada yhteiskunta hyväksymään, että masennus on sairaus muiden joukossa, ja että sitä voidaan myös hoitaa lääkkeillä ja sairauslomalla. Tarkoitus on ollut karistaa masennukselta ja muiltakin mielenterveyden häiriöiltä häpeän leima.
Masennuksen käsittäminen sairaudeksi on samalla synnyttänyt uuden ongelman. Masennuksesta tulee masentuneille kohtalo ja jopa osa identiteettiä.
Ajatellaan tilanne, jossa henkistä pahaa oloa poteva Kalle menee lääkäriin. Lääkäri panee hänen eteensä rasti ruutuun -masennustutkimuksen ja toteaa, että näyttää keskivaikealta masennukselta. Kalle saa pillereitä ja sairauslomaa. Hän menee kotiin ja kertoo asian perheelleen. Perheen suhtautuminen Kalleen muuttuu. Samoin käy työpaikalla. Kallea aletaan kohdella masentuneena ihmisenä, ja se vaikuttaa myös hänen käsitykseen omasta itsestään, elämästään ja mahdollisuuksistaan maailmassa.
– Muuttuuko elämä sairauslomalla tai sairauseläkkeellä mielekkäämmäksi? Tontti pohtii.
– En kyseenalaista sitä, että on olemassa vakava, työkyvyttömyyttä aiheuttava kliininen masennus, mutta kansantautina ilmenevä masennus on nähdäkseni suurelta osin jotain muuta. Rajanveto on tietysti vaikeaa.
Ihmisten odotukset elämänsä suhteen ovat korkealla, eikä mahdollisuuksille näy rajoja. Toisaalta mutkikkaassa, nopeasti muuttuvassa maailmassa on vaikeaa löytää omaa paikkaansa. Mikä äsken oli hyvää ja tavoiteltavaa, muuttuu kohta tuomittavaksi. Roolit ja odotukset vaihtuvat.
Kaiken tämän keskellä onni on tavoiteltava olotila, ja keinot sen saavuttamiseksi ovat jokaisen omissa käsissä. Pettymyksen, surun, epäilyksen ja kuolemanpelon raskaat tunteet sopivat tähän kuvaan huonosti. Niiden ilmaiseminen on oman epäonnistumisen myöntämistä. Elämän piti olla tasaisen turvallista ja hyvää. Kokemattomat, ilmaisemattomat tunteet vievät elämänvoiman.
Masennus yksilön ja yhteisön ongelmana?
Tontin tutkimien ihmisten keinot hoitaa masennustaan jakautuivat neljään ryhmään: rutiineihin ja raatamiseen, arjesta irrottautumiseen ja asioiden työstämiseen, yhdessäoloon ja avautumiseen sekä ammattiapuun ja lääkkeisiin. Jotkut siis lenkkeilevät tai vaikka hakkaavat halkoja, toiset makoilevat sohvassa tai tekevät pitkiä hiljaisia kävelyretkiä luonnossa, kolmannet etsivät tukea ystäviltä ja neljännet lääkäriltä. Ihmisten tavat hoitaa masennusta eivät ole toisiaan poissulkevia, eri keinot ovat käytössä rinnakkain.
– Yhteistä näille hoitotavoille on, että ne ovat hyvin yksilökeskeisiä. Minusta tämä kertoo paljon omasta ajastamme. Mikseivät masennuksen hoitokeinot voisi yhtä hyvin olla yhteisöllisiä, yhteiskunnallisia, poliittisia ja uskonnollisia, kyselee yhteiskuntatieteilijä Tontti.
Jukka Tontti: Monimielinen masennus – arjen reseptejä elämäntaudin hoitoon. Vastapaino 2008, 31 e.
Masennuksen imusta uuteen tietoisuuteen
Miten päästä masennuksesta ja sitä lievemmästä alakulosta irti? Jos joku olisi löytänyt takuuvarman keinon, siitä olisi kuultu.
Käytännössä masennuksen imusta irtautuminen on pitkäaikainen ja sitkeyttä vaativa projekti, mutta ei onneksi toivoton.
Jorma Myllärniemi kuvaa kirjassaan Masennus (Kirjapaja 2009) tätä psyyken kipua omasta psykoanalyytikon näkökulmastaan käsin.
Masennuksen hoidossa tarvitaan usein lääkkeitä, mutta sen lisäksi psykoterapiaa. Paha vaan, että parhaiten auttaa pitkä psykoterapia. Monella ei ole siihen halua eikä taloudellisia mahdollisuuksia.
Myllärniemi vetoaakin terveydenhuollon toteutumisesta ja rahoittamista vastaaviin päättäjiin. Masennus on hänen mielestään alihoidettu sairaus, ja sen hoito on liian usein sairausloma ja lääkeresepti.
Kirjassa käydään läpi mielenkiintoisella tavalla ihmisen psyyken kehitystä ja erityisesti varhain koettuja menetyksiä. Ne voivat olla kohtalokkaita, sillä mieli rakentuu ikään kuin kerrostumina, ja vanhat säilyvät uusien alla. Masentuneen mieleen on rakentunut useita menetyksen kokemuksia, ja uudet saattavat monin tavoin toistaa aikaisempia menetyksiä ja niihin liittyviä tunteita. Tässä juuri on terapian mahdollisuus.
Masennuksella on mieli ja tarkoitus: se suojaa ihmistä joltain varhaiselta ja tuskalliselta menetykseltä ja siihen liittyviltä sietämättömiltä tunteilta. Ymmärtää hyvin, miksi näihin syvyyksiin ei päästä pelkällä pilleripurkilla.
Vaikuttavatko mielentilamme ja tuntemuksemme ruumiimme hyvinvointiin? Darian Leander ja David Corfeld ovat ihailtavan selkeitä kirjoittajia ja vievät kirjassaan Miksi ihmiset sairastuvat? (Teos 2008) lukijan jännittävälle matkalle ihmismieleen. Kiitokset nautittavasta suomennoksesta Seppo Hyrkkäälle.
Yksikään vakava sairaus ei ole pelkästään psyyken aiheuttama, mutta toisaalta on harvoja sairauksia, jotka ovat vapaita psyyken vaikutuksesta. Tekijät vakuuttavat, että mitä tahansa sairautta voidaan lähestyä psykosomaattisesti. Silloin on syytä kuunnella potilasta tarkasti ja tutkia sairastumista hänen elämänhistoriansa kautta. Silloin voi tehdä hyviä löytöjä.
Ihmisen mieli on kiehtova, varsinkin sen tiedostamaton osa. Esimerkiksi jos et voi surra menetystä, tarjoutuu korvaukseksi joskus sairastuminen. Sairauden oire voi olla myös tapa samaistua johonkuhun toiseen. Leander ja Corfeld antavat lukuisia esimerkkejä – paikoin kirjaa lukee kuin jännittävää dekkaria.
Yhä uudelleen käyvät ilmi hyvinvoinnin perusasiat. Me kaikki etsimme syntymämme ensi hetkestä lähtien toisen ihmisen katsetta. Hyväksyvän katseen alla sisäistämme tiedon, että olemme tervetulleita elämään. Jos tämä peruskokemus ei pääse juurtumaan persoonallisuutemme perusvoimaksi, on tiedossa vaikeuksia – sekä psyykkisiä että fyysisiä.
Leander ja Corfeld päätyvät johtopäätökseen, jonka mukaan psyyken ja ruumiin välinen jako on itse asiassa puolustusmekanismi. Kun siihen uskoo, ei tarvitse myöntää, että ajatuksemme vaikuttavat meihin.
Tietoisen läsnäolon menetelmä pyrkii tarttumaan ihmisen alakuloon jo ennen kuin se syvenee masennukseksi. Menetelmä yhdistää itämaiseen meditaatioperinteeseen kognitiivisen psykologian oivalluksia.
Mielekkäästi irti masennuksesta -kirja (Basam Books 2009) osoittaa selkeästi, ettei kyseessä ole heppoinen itsehoito, jossa peilin edessä vakuutetaan itselle omaa hyvyyttä, anteeksiantamista tai tulevaisuudenuskoa. Kyseessä ei ole myöskään mikään masennuksen erityishoito – tietoisen läsnäolon taito on tarpeen jokaiselle.
Mark Williams, John Teasdale, Zindel Segal ja Jon Kabat-Zinn edustavat psykologian, psykiatrian, psykoterapian ja stressinhallinnan asiantuntemusta. He ovat saaneet aikaan käytännöllisen itsehoito-oppaan, joka rakentaa perusasioiden varaan: nykyhetkeen, läsnäoloon, aistittuihin tunteisiin ja hyväksymiseen.
Hyväksyminen ei tällöin tarkoita periksi antavaa vetelyyttä ikäviä asioita kohtaan, vaan sen myöntämistä, mikä on totta ja läsnä.
Kirjasta käy ilmi, miten ihminen joutuu helposti kierteeseen, jossa kehon tuntemuksia koskevat ennakko-oletukset kääntävät mielialan laskuun. On valtava asenne-ero lähestyä kipua rauhallisesti tutkien ja kysyen ”mitä tämä on” kuin torjuen ja pahinta peläten.
Uutta olemisen asennetta voi opetella kirjan mukana seuraavalla CD-levyltä. Kai Kivirannan miellyttävä ääni ohjaa matkaa uuteen tietoisuuteen.
Marja Kuparinen
marja.kuparinen (a) kotimaa.fi
Jaa tämä artikkeli: