null Mikä meitä hävettää?

Mikä meitä hävettää?

Vieläkin hävettää, kun muistan viimeisen kommenttini luennoitsijalle. Luennoitsijan välttelevä katse ja olankohautus jumitti minut henkiseen häpeänurkkaan. Olinpa tyhmä.

Kuinkahan monta kertaa olen kysynyt väärin, vastannut väärin ja ymmärtänyt väärin. Ja kuinka onkaan hävettänyt.
Suomalainen kasvatuksen ja oppimisen perinne on rakennettu häpeälle. Jo keskiaikainen kirkko kasvatti kansaa kuriin ja herran nuhteeseen häpeärangaistuksilla. Häpeäpaaluun joutuminen oli pahempi rangaistus kuin raipaniskut, jotka saattoi sentään kohdata urheasti hammasta purren.
Kansakoulun alkuaikoina erilaiset oppijat seisotettiin nurkassa häpeämässä hitauttaan. Häpeänurkassa kiukkua kihisseet Jukolan veljekset Juhani ja Timo ovat suomalaisen kirjallisuuden surullisen hahmon oppijoita.
Olemme kansakuntana aina hävenneet oletettua huonouttamme. Häpeämme ministeriemme huonoa kielitaitoa, urheilijoiden huonoa menestystä, euroviisutappioita. Että me jaksamme hävetä muiden puolesta ja muiden silmissä.
Yhdessä häpeäminen vahvistaa, sillä emme ole häpeässämme yksin, vaan muut jakavat häpeän kokemuksemme.
Koulutuksella ja sivistyksellä on ollut tärkeä rooli kansallisen identiteettimme rakentamisessa. Koulutusta on arvostettu niin torpissa kuin kartanoissa. Nyky-Suomessa korkeaa koulutustasoa pidetään pienen maan elinehtona.
Kouluopetuksemme on kuitenkin pohjautunut perinteisesti virheiden etsimiseen. Lapsen kymppimiinuksen kokeestakin pitää katsoa ensin, mikä oli väärin.
Nöyryyttämisen kulttuuria ei enää tämän päivän kouluissa esiinny. Silti meillä on vielä matkaa kannustamisen kulttuuriin.
Pienellä kansalla ei pitäisi olla varaa veljesten kymmenen vuoden mittaisiin korpiretkiin. Koulutuksessa ja työelämässä on oltava imua alusta alkaen.
Virheestä nousee häpeä, mutta häpeä voi myös kannustaa parempaan suoritukseen. Nolosta tilanteesta voi oppia tai sen voi taltuttaa huumorilla. Nolouden voi kääntää hupaisaksi tapahtumaksi ja itselleen saa nauraa.
Osaava opettaja näkee virheenkin takaa mahdollisuuden uuden keksimiseen. Uusi ja luova edellyttää vanhan kyseenalaistamista.
Puheliaana ihmisenä minä olen onneksi hävennyt ja nolannut itseni niin usein, että osaan jo peittää puuterikerroksen alle kasvojen menetyksen aiheuttaman häpeän punan.
Kirjoittaja on Espoon yhteislyseon lukion rehtori.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.