Itse paistettu. Latifa Adamille (vas.) ja Janika Kastille tikkupulla on herkku.
Mikä nautinto!
Kärpän jäljillä -lastenleirillä päivä on pitkä ja ihana ja luonto ihmeellinen.
– Se on taikinaa. Se pistetään tuohon tikkuun ja paistetaan. Minä olen ennenkin paistanut.
– Mun sormissa on jotain punaista!
– Joko voi syödä?
– Katsopa, se taitaa olla vielä vähän raakaa…
Lasten ja aikuisten hyväntuulinen jutustelu sekoittuu metsän huminaan. Siuntiossa, Korpirauhan leirikeskuksen alueella kylvetään antaumuksella porottavan auringon säteissä. Hiillos kytee, linnut livertävät. Isonen kannustaa paistovuoroaan odottavan pojan taiteilua yhdellä jalalla kohti maailmanennätystä.
Ollaan Helsingin seurakuntien tyttöjen ja poikien telttaleirillä, jonka toisen päivän alkupuoli kuluu rasteilla. Kohta mennään melomaan ja sitten vielä painetaan kassiin kuva kärpästä, leirin maskotista. Mutta nyt ollaan tässä.
Osa porukasta erottuu vaaleansinisillä jenkkihuiveilla, joiden avulla oman seurakunnan ohjaajat bongaavat heidät helposti.
– Me tullaan Tuomiokirkkoseurakunnasta, selittävät kymmenvuotiaat Ruut Malka ja Siiri Piha.
Tytöille telttaleiri on ensimmäinen. Molemmat olivat aiemminkin nukkuneet teltassa, mutta leirinuotio on uusi ilo. Vuolaita kehuja saavat sekä ohjelma että ohjaajat.
– Kaikki täällä on kivaa, mutta kivointa on se, kun ollaan kaikki yhdessä. Kaikki ovat keskenään ystäviä, Ruut toteaa.
Penkille viereen istahtava Cecilia von Ungern-Sternberg nyökkäilee. Kivan tekevät kaverit.
– Yöllä ei meinannut tulla uni silmään, nuorimpiin osallistujiin kuuluva 7-vuotias Cecilia paljastaa. Hän kuuli lentokoneiden lisäksi sammakon ääniä.
– Ja kauheata kikatusta!
Viiden seurakunnan yhteisen leirin tarkoituksena on antaa 7–14-vuotiaille lapsille nautinnollisia luontokokemuksia. Heille on tehty kärpän elämästä kertova työkirjanen, ja luonnon tarkkailu on metsän keskellä tärkeässä roolissa. Kärppämerkkiin tarvittavat kolme leimaa saa tehtäviä ratkomalla salaperäisellä Kärpän majalla, jonne aikuiset eivät pääse.
Ohjelmasta ja turvallisuudesta huolehtivat 18 ohjaajaa ja kuusi isosta jakavat rakkauden luontoon. Lapsia on tänä kesänä Malmin, Mikaelin, Taivallahden ja Vartiokylän seurakunnista sekä Tuomiokirkkoseurakunnasta, kaikkiaan 59.
– Kun seurakuntien lapset kootaan yhteen, myös pienten seurakuntien lapset pääsevät kokemaan tällaista isomman leirin tunnelmaa, nuorisotyön sihteeri Rauno Vänskä sanoo.
Leirin johtaja Vänskä muistelee, että Korpirauhassa on seikkailtu ainakin reilut kymmenen vuotta. Esimerkiksi Lauttasaaresta ei ollut nyt tulijoita, mutta perinteiselle telttaleirille on edelleen tarvetta.
– Joskus leireilimme kolme yötä, mutta kaksi yötä on todettu pienimmille sopivaksi. Monelle teltassa nukkuminen on itsessään kova juttu, Vänskä vakuuttaa.
Entäpä seuraava rasti, melonta? Tepsutellaan jalan alla risahtelevien neulasten peittämää polkua viereiselle Lauklammelle seuraamaan kanoottien vesillelaskua.
– Minä haluan uudelleen! hihkuu kanootista nouseva poika.
– Muistakaa pojat ote! Miten se meni? ohjaaja kyselee.
– Oli aika helppoa, paitsi mun kaveri alkoi ensin melomaan väärään suuntaan, niin että me ajauduttiin tänne rantaan päin, 7-vuotias Latifa Adam kertoo.
Yhteispelillä kanootit lähtevät rauhallisesti liukumaan rannansuuntaisesti matalassa vedessä. Onnistumisen ilo nostattaa suupieliä.
Mikaelin seurakunnan nuorisotyönohjaaja Pauli Syrjö katselee tyytyväisenä.
– Täällä ehtii jutella monenlaista lasten kanssa, kun ohjaajia on niin paljon. Ennen juhannusta osa meidän seurakunnan lapsista oli meidän omalla leirillä.
Erähenkinen Syrjö palasi juhannuksen korvalla kymmenen päivän vaellusriparilta Lapissa. Hän suunnittelee jo ensi kesän SYKE-telttaleiriä Partaharjulla. Joka neljäs vuosi järjestettävään tapahtumaan odotetaan jopa neljää tuhatta lasta, Helsingistä ja Espoosta muutamaa sataa.
– Tuota olkihattuista Juusoa kannattaa jututtaa, jos haluaa tavata kunnon leirikonkarin. Juuso ilmoittautuu joka kerta mukaan.
Juuso Hämäläinen, 13, on kipaisemassa kankaanpainantarastille. No, pikainen kysymys: mikä on leirillä hauskinta?
– Ei sitä voi oikein luetella. Kaikki!
Lounaskutsu kurssikeskuksen ruokalaan houkuttaa. Katsastetaan kuitenkin sitä ennen telttakylä. Huussien jälkeen pienen kävelymatkan päässä tulee vastaan ruokailukatos, jossa syödään aamiainen ja välipala. Aukion reunalla pestään aamiaisastiat. Kauempana tuuli leyhyttää pyyhkeitä, jotka odottavat seuraavaa uintireissua. Juho Tiaisen, 9, vihreä yösija sijaitsee keskellä teltta-aluetta.
– Täällä sisällä on sotkuista, kun me ei olla ehditty siivota, Juho pahoittelee. Sisällä teltassa isosisko Suvi, 13, lukee eläinkirjaa.
Juho on telttaleirillä ensimmäistä kertaa. Hänelläkin tuli ”vähän valvottua”.
– Heräsin yöllä, kun oli kylmä. Lisäsin vaatetta ja huomasin, että on melkein aamu. Jäin sitten odottamaan, että tullaan herättämään.
Puotinharjussa asuva Juho tykkäsi melonnasta kovasti. Eilinen makkaranpaisto jäi samoin mieleen. Kotipuolessa hän kertoo lenkkeilevänsä ja pyöräilevänsä mielellään. Tällä lomalla poika on ehtinyt käydä Ahvenanmaalla ja mökillä. Pohdimme, mikä luonnossa olemisessa on niin erikoista.
– Siitä vaan tulee hyvä olo, Juho huokaisee.
Lapset kutsutaan parijonoon ruokailukatokselle. Pojat ottavat lakit pois päästä. Sitten kajautetaan:
– Nyt silmäin alla Jeesuksen, olemme tulleet yhtehen…
Sisällä leirikeskuksessa Tuomiokirkkoseurakunnan tyttöporukka pyytää vieraan pöytäänsä. Hernerokkaa syödessä jutellaan perhoshavainnoista sekä yön oudoista rapinoista. Keskustelu ajautuu kärppään.
– Me nähtiin eilen nuotiopaikan lähellä näin isoja jälkiä, Amy Martin näyttää kolmen kämmenensä mittaa. Se oli varmaan kärppä.
– Ja oli siellä myös pienempiä kärpän jälkiä, lisää 8-vuotias Aliisa Koski.
Jännittävää. Taitaa olla aikuisen kokoinen jättikärppä liikkeellä Siuntion metsissä. Kärpän elämästä on jäänyt mieleen tarkkojakin lukuja. Aliisa tietää:
– Kärppä tekee neljästä tai viidestä kahdeksaan poikasta.
Ruuan jälkeen tytöt jatkavat eläinaiheisten rastien merkeissä metsässä samoilua. Huomenna heitä odottaa jumalanpalveluksen jälkeen leirin päättävä juhla-ateria, jossa aikuiset tarjoilevat alku- ja pääruuat. Jälkkäriksi on karkkia ja sipsiä, joita kukaan ei ole saanut pariin päivään. Mutta se on vasta huomenna. Tänään on vielä melkein koko päivä edessä.
Teksti: Milla-Maria Isopoussu
Kuvat: Matti Karppinen
Jaa tämä artikkeli: