null Mikkelin ja Porvoon piispat vetosivat kirkon yhtenäisyyden puolesta

Mikkelin ja Porvoon piispat vetosivat kirkon yhtenäisyyden puolesta

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen ja Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström vetosivat lauantaina kirkon yhtenäisyyden puolesta.

– Eduskunta on eilen käsitellyt avioliittolakia. Kysymys avioliitosta jakaa paitsi eduskuntaa myös kirkkoa. Me lähestymme tätä asiaa eri tavoin. Olemme kuitenkin täydellisen samanmielisiä siitä, ettei tämän asian vuoksi kenenkään pidä erota kirkosta, sanovat Häkkinen ja Vikström lausunnossaan.

Piispat muistuttavat, että kirkko on Raamatun mukaan yksi Kristuksen ruumis ja kristityt ovat sen ruumiin jäseniä. Ruumis tarvitsee jokaisen jäsenensä ja jokaisen jäsenen lähteminen sattuu.

Piispojen mukaan erimielisyyden keskellä samantahtoisuus on tärkeintä – hyvä tahto toisiamme ja kirkkoa kohtaan.

– Meillä kaikilla on unelmamme kirkosta. Mutta meidän tehtävämme on rakastaa kirkkoa eikä unelmaamme. Meidän tulee rakastaa kirkkoa sellaisena kuin se on eikä sellaisena mitä se voisi olla. Tämä koskee sekä uudistushaluisia että perinteisemmin ajattelevia, piispat korostavat.

Arkkipiispa korosti sovintoa

Eduskunnan päätös tasa-arvoisesta avioliittolaista sai aikaan tuhansien kirkon jäsenten eroaallon, joissa on nyt tavallista enemmän päätökseen pettyneitä konservatiiveja. Arkkipiispa Kari Mäkisen eilinen lausunto, jossa tämä iloitsi sateenkaariväen kanssa ja sanoi ymmärtävänsä päätöksen merkityksen heille suivaannutti osaa eroajista. Toisaalta myös kirkkoon liittyjiä on ollut tavallista enemmän ja moni on kiitellyt arkkipiispan sanoja.

Arkkipiispa Kari Mäkinen kommentoi erouutisia Facebook-viestillä Etelä-Afrikasta, jossa hän on työmatkalla. Hän sanoi surevansa sitä, että jotkut ovat purkaneet pettymystään eduskunnan päätökseen eroamalla kirkosta.

– Olen viestejä lukiessani jäänyt miettimään pelkoja ja huolia, joita erilaisuus on meissä herättänyt. Olen pelännyt itsekin. Myös pelko ja pettymys täytyy voida tuoda esiin. Rukoilen kirkollemme ja yhteiskunnallemme yhteyttä ja sovintoa. Yhteys merkitsee sitä, ettei kukaan jää sivuun ja katveeseen.

Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo puolestaan muistutti, että eduskunnan päätös ei muuta kirkon avioliittokäsitystä. Siitä ei päätä eduskunta eivätkä yksittäiset henkilöt, vaan kirkolliskokous.

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.