null Mikkelinpäivänä kirkkoon

Lapset ja oma enkeli. Filippa ja Pessi Luotonen tulivat äitinsä Katariina Luotosen kanssa Oulunkylän kirkkoon. Ensi pyhänä, enkelien ja lasten sunnuntaina, kaikki Helsingin seurakunnat järjestävät messun erityisesti perheille.

Lapset ja oma enkeli. Filippa ja Pessi Luotonen tulivat äitinsä Katariina Luotosen kanssa Oulunkylän kirkkoon. Ensi pyhänä, enkelien ja lasten sunnuntaina, kaikki Helsingin seurakunnat järjestävät messun erityisesti perheille.

Mikkelinpäivänä kirkkoon

Pienelle parasta -perhekirkko viestittää, että lapset saavat kuulua ja näkyä seurakunnassa.

Teksti Anu Heikkinen
Kuva Sirpa Päivinen

Kolmevuotias Pessi Luotonen viilettää nelivuotiaan isosiskonsa Filippan kanssa pitkin Oulunkylän kirkon keskikäytävää. Heillä on kädessään massapalloista ja kartongista askarrellut enkelit.

– Enkelit asuu taivaassa, Filippa sanoo.

– Ei kun erämaassa. Enkelit suojelee lapsia, Pessi kertoo.

Ensi sunnuntaina on enkelien sunnuntai. Kaikissa Helsingin seurakunnissa vietetään perhekirkkoa teemalla Pienelle parasta.

Filippa ja Pessi Luotonen osallistuvat perhemessuun tutussa kotikirkossaan. Heidän isänsä Tuomas Luotonen tulee mukaan, mutta äiti Katariina Luotonen ei pääse työvuoron vuoksi.

Luotosen perheessä lapset on tuotu seurakuntaan vauvasta lähtien. Perhe on käynyt muskarissa ja perhekahvilassa. Nyt lapset ovat mukana päiväkerhossa.

– Olemme olleet tosi tyytyväisiä. Seurakunnassa on ihanat, ammattitaitoiset ohjaajat ja turvallinen tunnelma. Lapset ovat löytäneet kavereita ja me vanhemmat olemme saaneet vertaistukea, Katariina Luotonen kertoo.

Perhekirkkojen teema liittyy Helsingin seurakuntien vuonna 2009 aloittamaan Pienelle parasta -hankkeeseen, joka tukee vanhempia lapsen kristillisessä kasvatuksessa.

Kaikissa seurakunnissa enkelien sunnuntaina eli mikkelinpäivänä vietettävästä perhekirkosta on tarkoitus tehdä jokavuotinen perinne.

– Toivomme, että vuotuinen perhekirkkopäivä tulee lapsiperheille tutuksi. Lapset ovat aina tervetulleita kirkkoon, mutta perhekirkko on suunniteltu erityisesti lapsen näkökulmasta, kertoo Pienelle parasta -ohjausryhmän jäsen, Töölön seurakunnan pappi Markus Lehtimäki.

Oulunkylän seurakunnan lapsityönohjaaja Kirsi Satosalmi on Lehtimäen tavoin ollut laatimassa perhekirkkopyhän materiaalia seurakunnille. Hän toivottaa lapsiperheet tervetulleiksi kirkon etupenkkiin, josta käsin lapsikin näkee kaiken hyvin. Liikettä ja ääntä ei tarvitse varoa.

– Lapset saavat kuulua ja näkyä kirkossa. Tavallisina sunnuntaina lapsiperheitä on messussa vähän, mutta aina kun heitä kutsutaan erikseen, kirkko on tupaten täynnä, hän kertoo.

Pienelle parasta -ajattelussa lapsi on syntymästään lähtien tärkeä ihmisenä ja seurakunnan jäsenenä. Tärkeää on, että suojellaan lapsuutta ja lapsen oikeutta olla juuri sellainen kuin hän on.

Helsinkiläisperheet saavat kotiseurakunnaltaan Pienelle parasta -postia heti vauvan synnyttyä. Kastepäivänä annetaan kaste- ja kummitodistukset. Pari kuukautta kasteen jälkeen vauvalle lähetetään Pienen iltahetki -cd-levy ja enkelitaulu. Kolmevuotias saa lasten kuvakirjan Ruusukorva ja Kyyhkynen. Valmisteilla on myös koulutielle rohkaisevaa materiaalia 6–7-vuotiaille.

– Haluamme lisätä perheen yhteistä aikaa ja vahvistaa keskinäistä tunnesidettä. Kiireisessä maailmassa monella lapsellakin on kiire. Hiljentyminen on tärkeää jo lapsena, Kirsi Satosalmi sanoo.

Markus Lehtimäen mielestä parasta uskon todeksi elämistä on vanhempien ja lapsen välinen rakkaus. Vanhemman on myös tärkeää ottaa avoimesti vastaan lapsen kysymykset ja pohtia niitä hänen kanssaan.

– Lapselle uskoon liittyvät asiat ovat luonnollisia. Lapsen ennakkoluulottomuus voi avartaa myös aikuisen usein lukittunutta ajattelua, Lehtimäki sanoo.

Töölön seurakunnan perhemessua vietetään Temppeliaukion kirkossa kello 10. Musiikkipitoisessa messussa esiintyvät lapsikuoro Satakielet, lauluryhmä Ova et pulli – munat ja kanat sekä Töölön kirkon kamariorkesteri. Messun jälkeen on tarjolla brunssi seurakuntasalissa.

– Virret on valittu lasten virsikirjasta. Messussa on myös toiminnallisuutta. Lapset pääsevät soittamaan ja liikkumaan, Lehtimäki kertoo.

Myös Oulunkylän kirkossa perhemessu alkaa kello 10. Messussa ovat mukana Ruusukorva ja Kyyhkynen -kirjan hahmot.

– Musiikkina on lasten virsiä ja lauluja. Oulunkylässä on myös kulkue ja tanssi, johon lapset saavat osallistua, Satosalmi kertoo.

Kaikki tänä vuonna neljä vuotta täyttävät on kutsuttu Oulunkylän kirkkoon yhteisille synttäreille, joita vietetään perhemessun jälkeen. Synttärisankareiden joukossa on myös Filippa Luotonen.

Oulunkylän kirkon alttarin ääressä Pessi Luotosta askarruttaa vielä eräs asia.

– Voiko enkelit pelata jääkiekkoa? hän miettii.

Ehkä sekin selviää perhekirkossa.

Pienelle parasta -perhekirkot Helsingin seurakunnissa sunnuntaina 5.10. Tarkemmat tiedot ja kellonajat voi tarkistaa seurakuntien verkkosivuilta, www.helsinginseurakunnat.fi, tai tämän lehden Seurakunnissa tapahtuu -osiosta. Lisätietoa: www.pienelleparasta.fi.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.