Miksei ajatella ihmisiä ja ympäristöä?
Hämmästyneenä luin (K&k 28.1.) varavaltuutettu Antti Möllerin (vihr.) poliittisista pohdinnoista kutistaa Helsinkiin johtavat valtatiet ”puistokaduiksi”, jotta niiden varteen ja päälle voitaisiin rakentaa asuntomassoja.
Jos siten meneteltäisiin, väyliä jouduttaisiin kaventamaan, ajokaistoja vähentämään sekä risteyksiä, suojateitä ja liikennevaloja lisäämään. Tähänastisesta sujuvasta maantieajosta muodostuisi kaupunkiköröttelyä jatkuvine hidastuksineen ja pysähdyksineen.
Kuten kaikki ymmärtävät, liikenneverkosto vastaa ihmisen verisuonistoa. Jos johonkin pääsuoneen tulee ahtaumia, potilas kärsii ja voi menehtyä, jos tila pahenee tukokseksi.
Yksittäisten pysähdysten ja hidastusten vaikutuksen voi jokainen mitata, jos käytössä on sellainen auto, jossa on ajotietokone. Nyrkkisääntönä jokainen lisäpysähdys lisää kulutusta ja päästöjä yhtä paljon kuin, mikä kuluu 1–2 kilometriä häiriöttömään ajoon liikennenopeudella.
Kaupunkikaduilla kulutus on usein kaksinkertainen verrattuna sujuvaan maantieajoon paljon suuremmilla keskinopeuksilla. Päästöt ovat suhteessa kulutukseen. Ongelma on aivan sama joukko- ja tavaraliikenteessä. Raitiovaunuillekin sähkö tehdään polttamalla, vaikka mainoksissa yritetään toisin väittää.
Jos liikkuminen takertelee, pysähtelee ja hidastuu, myös kaikkien matka-ajat kasvavat. Jo yhdenkin valtaväylän kaventaminen kaduksi pakottaa sitä pitkin liikkuvat ihmiset viettämään jopa kymmeniä minuutteja enemmän vapaa-ajastaan liikenteessä.
Matti Korjula
Jaa tämä artikkeli: