Miksi Haiti ei voisi luopua koulupuvuista?
Nimimerkki Hyvinvointi on maailmassa kaikkien etu ehdotti (K&k 29.5.), että suomalaisittain ajateltuna Haitin koulupukujen puute voitaisiin ratkaista niin, että Suomessa työttömät ryhtyisivät ompelemaan koulupukuja haitilaisille.
Minunkin mielestäni asia on suomalaisittain ajateltuna korjattavissa: hiiteen koulupuvut! Mielestäni on aivan käsittämätöntä, että koulupuvun puuttuminen voi estää jonkin lapsen koulutuksen. Lapsi oppii aivan yhtä hyvin ryysyissä kuin koulupuvussa.
Johanna Uski
Edellisen johdosta : Koulupuvun käytölle on olemassa useita syitä. Koulupuku tekee oppilaista tasa-arvoisia, köyhän perheen lapsella on samanlaiset vaatteet kuin rikkaankin, eikä lapsi välttämättä tulisi kouluun, vaikka koulupukua ei olisikaan, jos hänellä ei ole laittaa kunnollisia vaatteita päälle.
Koulupuvun avulla voidaan myös nostaa koulutuksen arvostusta ja tehdä siitä tavoiteltavaa. Toki koulupuvun samoin kuin muiden koulutarvikkeiden puute voi pahimmillaan olla myös este koulunkäynnille. Koulupuvun käytöstä päättävät paikalliset viranomaiset eikä Kirkon Ulkomaanapu yleensä voi vaikuttaa siihen.
Maija Sankari
Kirkon ulkomaanapu
Jaa tämä artikkeli: