Miksi Israelia siunataan?
Kirkko ja kaupungin mielipidepalstalla (14.1.) kysyttiin asiallisesti ja aiheellisesti, miksi jumalanpalveluksen yhteydessä siunataan Israelia.
Muistaakseni sanamuoto on ”varjele myös omaisuuskansaasi Israelia”. Kysymys saa odotetusti aikaan tunteenomaisia reaktioita, kuten Kirkko ja kaupungissa 21.1. Maallikolle olisi kuitenkin todella mielenkiintoista saada asiallinen vastaus asiantuntijalta.
Arvatenkin valtionkirkossamme on pyydetty sata vuotta sitten siunausta keisarille, parisataa vuotta sitten kuninkaalle ja nyt tasavallan presidentille. Jokin elin näitä siis seuraa ja tarvittaessa muuttaa. Mikähän se on? Ja milloin mukaan on tullut omaisuuskansa? Sama lause on käytössä myös Suomen ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksessa.
Tavallinen kirkossakävijä ei varmaankaan pysty määrittelemään edes sitä, kenelle siunausta pyydetään. Kaikille juutalaisille, Israel-nimiselle valtiolle vai Israelin kansalaisille? Kun esimerkiksi valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksessa luetaan tämä siunaus, miten kansanedustajat mahtavat sen mieltää – jos kuuntelevat?
Epätietoinen
Edellisen johdosta: Rukous Israelin puolesta esiintyy Kirkkokäsikirjan rukouksissa ensimmäisen kerran vuonna 1886, mistä lähtien se on liittynyt rukoukseen lähetystyön puolesta. Lähetysajatus oli virinnyt vahvasti uudelleen juuri 1800-luvun puolivälissä. Rukous sisältyi tuolloin litania-tyyppiseen rukoukseen seuraavassa muodossa: ”Siunaa lähetystyö pakanamaailmassa ja Israelin keskuudessa.”
Miksi sitten erityisesti Israel mainittiin rukouksessa? Taustalla ovat Paavalin Roomalaiskirjeen yhdennentoista luvun ajatukset Israelista hengellisenä yhteisönä. Paavali puhuu siinä hyvin kauniisti Israelista hengellisessä merkityksessä. Jumala ei ole hylännyt kansaansa, vaikka suuri osa siitä on paaduttanut sydämensä hylätessään Kristuksen. Jäännös on olemassa, ja siihen kuuluvat myös muut kuin juutalaista syntyperää olevat kristityt.
Kun rukous Israelin kääntymisen puolesta otettiin kirkkorukoukseen, juutalaiset asuivat hajaannuksessa muiden kansojen keskuudessa. Vaikka he olivat historian kuluessa kokeneet vainoa, ei vielä tiedetty edessä olevasta holokaustista, ei myöskään perustettavasta Israelin valtiosta. Kirkkorukouksessa siis puhuttiin Israelista hengellisenä käsitteenä, kansana, joka on meille läheinen siinä merkityksessä, että se on säilyttänyt keskuudessaan tietoisuuden Jumalan lupauksista ja sen parista on syntynyt Jeesus kaikkien ihmisten Vapahtajaksi.
Rukous on säilynyt Kirkkokäsikirjassamme 1800-luvulta lähtien sanamuodoltaan hieman vaihdellen. Nykyisen Jumalanpalvelusten kirjan mukaan rukous voidaan liittää yhtenä rukousaiheena esirukoukseen, ja se on muotoiltu seuraavasti: ”Siunaa Israelia ja sen kansaa, jonka olet johdattanut omaan kotimaahan. Auta sen kansalaisia elämään sovussa keskenään ja pyrkimään rauhaan ja yhteistyöhön naapurikansojen kanssa. Johdata omaisuuskansaasi löytämään Messiaansa Jeesuksessa Kristuksessa.” Tämä on kirkolliskokouksen hyväksymä teksti.
Esirukouksesta annettujen ohjeiden mukaan rukous voidaan valmistella yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Tätä käytäntöä voi suositella. Näin herkässä asiassa, kuten rukouksessa Israelin puolesta, olisi kuitenkin hyvä pysyä kirkolliskokouksen mukaisissa linjauksissa, jotta vältyttäisiin virheellisiltä mielleyhtymiltä. Jumalanpalvelusten kirjan soveltamisesta antaa ohjeita piispainkokous. Seurakunnille suunnattua neuvontaa antaa kirkkohallituksen jumalanpalvelus- ja musiikkitoiminnan yksikkö (KJM).
Kai Vahtola
vt. Kirkkoneuvos
Timo Komulainen
työalasihteeri/KJM
Jaa tämä artikkeli: