Miksi kirkot tyhjentyvät?
Miksi evl-kirkossa omaehtoinen ajattelu ja siitä puhuminen on niin vaikeaa? Tai siihen ei ainakaan kannusteta, vaikka Jumala loi aivot ajattelemista varten, kielen puhumista varten, sydämen kohtaamista varten ja ilon iloitsemista varten. Missä luuraa aito ilo?
Jeesus sanoi silloin kauan sitten, että ”eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat”. Mikä nyky-yhteiskunnassa on sairasta ja mikä tervettä? Ovatko kirkossa terveitä vai sairaita ne , jotka eivät siedä erilaisuutta tai ne, jotka puhumisellaan torpedoivat pohtimisen ja jakamisen mahdollisuudet. Ne, jotka ovat kovalevylleen ladanneet itselleen sopivan sapluunan ja toistavat sitä tilanteesta riippumatta – vaikkutulpat korvissaan?
En lainkaan ihmettele, että Jeesus sai kerran raivokohtauksen kirkon pihalla, kaatoi markkinamiesten myyntipöydät ja käski pappeja riisumaan yltään kaftaanit, päähineet, sormukset ynnä muut vallan merkit. Hän vaati heitä ”lähtemään liikkeelle ja tuottamaan hedelmää, joka pysyy”. Sitten hän jätti laumansa ja lähti etsimään sitä yhtä kadonnutta. Symbolisesti.
Kirkkojen penkeillä istuvat väsyneet vanhukset sopivat seurakunnalle hyvin, koska nämä katsovat puhujia ylöspäin eivätkä enää jaksa vaatia muutoksia. Kirkonmenot ovatkin kohtaamista Jumalan kanssa, kuulen jo korvissani pappien sanovan. Joo, mutta onko nykymuoto se oikea?
Ihmisten välisen vuoropuhelun alkulimaksi voi näissä tilaisuuksissa hyvällä tahdolla nimittää ehtoollisella polvillaan lausuttua ”amenta” sellaisen suusta , joka siihen on rohkaistunut sekä lähtiessä sanottua ”kiitosta” kirkon ovella, kun on saanut koskettaa itseään suurempaa. Ellei sitten virrenveisuuta lasketa vuoropuheluksi niille, joille Jumala antoi laulamisen lahjan. Minä ainakin kohtaan Jumalani väkevämmin kuin kirkon saleissa auringonlaskussa, kukkien väriloistossa, lämpimässä lähimmäisen katseessa, hiljaisuudessa vaikkapa saunan lauteella ja sen jälkeen linnunlaulussa kesäiltana järven rannalla. Silloin sydämeni laulaa.
Ai, että kirkkokahvitko ihmisten kohtaamista varten? Siellä kirkon oma väki seurustelee keskenään tai ovat suunnitelleet etukäteen lisää kuunneltavaa ja katseltavaa videoiden, kuvien tai muiden esitysten muodossa. Ja taas kirkkokansa ottaa vastaan, mitä ylhäältä annetaan. Sitten kirkkokansa köpöttelee koteihinsa radion tai tv:n ääreen ja odottelee seuraavan sunnuntain ylennystä.
Uskoni on kuollut – eläköön usko!
Pirina Aikio
Jaa tämä artikkeli: