Miksi Lähetysseura tukee Palestiinaa?

Miksi Lähetysseura tukee Palestiinaa?

Suomen Lähetysseura järjestää huhtikuussa maratonmatkan, jonka ilmeinen tarkoitus on juosta Palestiina maailmankartalle (K&k 15.1.). Innokkaita juoksijoita manipuloidaan näin ottamaan kantaa palestiinalaisten puolesta Israelia vastaan. Juutalainen Jeesus, uskomme oppi-isä ja oman aikansa rabbi ei opettanut näin.

Jos me täältä Suomestakin lähdemme besserwissereinä ja puolia valiten nostattamaan vihaa veljesten välille, teemme suuren virheen, josta ei koidu siunausta maallemme. Iisak ja Ismael olivat molemmat Abrahamin lapsia. Arabit ja juutalaiset ovat sukua toisilleen, ja moni arabi on myös juutalainen.

Esirukoilijana en tahdo siunata valhetta. Länsirannan muuri on tarpeen. Juutalaisilla on oikeus puolustaa lapsiaan, maataan ja kansaansa tuhoon johtavalta väkivallalta. Ismaelin isähaava oireilee edelleen, minkä vuoksi veljen kunnioittaminen on vaikeaa. Tämä näkyy katkerissa teoissa. Juutalaisuuden pyhimpänä päivänä vuonna 1973 tehty yllätyshyökkäys, Jom Kippur -sota, on yksi lukuisista esimerkeistä. Vahingollista naapuria, sukua tai ei, ei tule päästää liian lähelle.

Länsirannan muurilta voi kääntyä ”Länsimuurille”, jonne on sekä kristityllä, juutalaisella että arabilla vapaa pääsy. Herra, meidän Jumalamme, on yksi.

Marja-Liisa Söderqvist
FM, teol.yo

Jaa tämä artikkeli: