Miksi naapurini eivät tervehdi?
Olen asunut nykyisessä asunnossani nelisen vuotta. Naapurit ovat pitkälti pysyneet samoina. En siltikään tunne kaikkia heitä ulkonäöltä.
Olen silti tottunut sanomaan ”hei” kaikille, joihin rapussa törmään tai joita pihapiirissäni tapaan. Ongelmaksi koen sen, etteivät kaikki viitsi vaivautua vastaamaan. Ymmärrän, että kaikilla on joskus huono päivä ja silloin haluaa vain pää alas painettuna kulkea eteenpäin.
Mutta mikä mättää, että useimmiten jokunen jättää tervehtimättä? En ole aiheuttanut häiriötä talossamme kertaakaan. Yritän elellä normaalia elämää muita häiritsemättä. En juo, en polta, enkä ole väkivaltainen. Yksinkertaisesti olen liiankin tavallinen. On myös muutaman kerran sattunut niin, että ulko-ovi on mennyt nenäni edestä kiinni, sillä en vain ole kerinnyt samalla ovenavauksella ulos kuin naapurini. Mikä estää naapuria odottamasta kaksi sekuntia, jotta minäkin pääsisin samalla ovenavauksella?
Olen välillä kironnut mielessäni ja miettinyt, mitä nasevaa voisin sanoa näille ”rakkaille” naapureilleni, jotka käyttäytyvät, miten käyttäytyvät, mutta huomaan jääväni joka kerta vain suu auki ihmettelemään erilaisia tilanteita. Haluan kiittää kaikkia niitä naapureitani, jotka ovat ystävällisiä ja avuliaita. Heitäkin on. Tosin vähemmistö, mutta on kuitenkin. Opettakaa hyvät vanhemmat lapsillenne käytöstapoja!
Jaa tämä artikkeli: