null Miksi posti ei jaa Kirkko ja kaupunkia ajoissa?

Puheenvuorot

Miksi posti ei jaa Kirkko ja kaupunkia ajoissa?

Kirkko ja kaupunki on aina mieluisaa postia. Sen artikkelit ovat ajatuksia herätteleviä ja johtavat usein pohdintaan omista arvoista ja toiminnasta. Viimeinen 24.11. ilmestynyt lehti kopsahti kuitenkin postiluukusta täällä Pohjois-Haagassa ainakin vasta illansuussa 28.11.

Vasta lukiessani huomasin, että kovin oli myöhässä tämä tiedotuskanava, sillä teksti kertoi hyvin kauniisti tulevan ensimmäisen adventin tapahtumista.

Pettymys oli syvä, kun huomasimme, että ensimmäisen adventin tapahtumat olivat jo olleet! Lukuisat tapahtumat jäivät näkemättä ja konsertit kuulematta. Emme olleet huomanneet arjen keskellä, että "herättelevä" lehti oli tulematta, ja tapahtumat olisi pitänyt hakea muualta.

En tiedä, oliko viivästyksen syy postissa vai missä, mutta toivon, että tämä jäi viimeiseksi kerraksi!

Raija-Leena Virtanen

 

Edellisen johdosta: "Postilla on tällä hetkellä käynnissä muutostyöt paitsi jakeluissa niin myös lajittelukeskuksissa. Uusilla työmenetelmillämme on ollut käynnistysvaikeuksia." Näillä sanoilla Postista on vastattu, kun viivästyksistä on tiedusteltu.

Lukijoidemme puolesta olemme pahoillamme joka kerran, kun hyvää luettavaa ja ajankohtaisia tiedotteita ei saada tuoreina perille. Julkaisijana teemme parhaamme, että jakelussa vallitseva palvelutason tilapäinen vakava heikentyminen mahdollisimman pian korjautuisi. Jokainen jakeluun liittyvä palaute on arvokasta tietoa tilanteesta, ja välitämme sen Postille. Haluamme toisaalta taata Postille työrauhan tänä vaikeana aikana. Uskomme, että postilaiset ja etenkin ulkona työskentelevät jakajat palveluammatissaan tänään niin kuin aina ennenkin tekevät työnsä samalla tinkimättömällä asenteella, johon olemme tottuneet luottamaan.

Toimitus

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Kirkko ja kaupunkia jaetaan jo tänään keskiviikkona

Ajankohtaista

Syy normaalia aikaisempaan jakeluun on konerikkojen aiheuttama ruuhka postikeskuksessa.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.