null Miksi työ on liian tärkeää?

Mika Myllyaholle tekemättömyys on pelottava tila, jossa ahdistavat tunteet pyrkivät pintaan. Kuva: Sirpa Päivinen

Mika Myllyaholle tekemättömyys on pelottava tila, jossa ahdistavat tunteet pyrkivät pintaan. Kuva: Sirpa Päivinen

Miksi työ on liian tärkeää?

Ohjaaja Mika Myllyaho fillaroi haastatteluun vain vähän myöhässä.

– Sori, tulen suoraan Harmonian ensimmäisestä läpimenosta. Loppu on vielä kesken, joten illalla pitää kirjoittaa valmista huomisaamun harjoituksiin. 

Myllyahon energia on latautunutta. Puhetta tulee nopeasti ja hyvillä tehoilla. Tajuan heti, että nyt ei ole aikaa tupeksia.
– Anna mennä vaan, kehottaa Myllyaho ja pyyhkii hikeä tyylikkään lätsän alta.

Miksi näytelmän nimi on Harmonia?
– Kirjoitan aina läheltä itseäni. Harmoniassa kysyn, miten voisin elää hyvää elämää. Harmonian yksi teema on työnarkomania, ja sen vallassahan ihminen ei enää tunnista, mikä tekee itselle hyvää, mikä huonoa.

Harmoniassa Kari Heiskasen esittämä Olavi kysyy, mitä hänestä jää jäljelle, jos työ otetaan pois. Teos on Myllyahon Ryhmäteatterille käsikirjoittaman ja ohjaaman trilogian päätösosa. Paniikki (2005) käsitteli hänen itsensäkin kokemaa masennusta ja paniikkihäiriöitä.

– Sen tekoprosessi tuotti kaaoksen, joten seuraavan nimeksi tuli Kaaos (2007).  Nyt toivon, että tavoitan harmonian, ohjaaja huvittelee. 

Viidentoista vuoden urakat

Mika Myllyaho pääsi vuonna 1994 Teatterikorkeakouluun ja on sen jälkeen tehnyt kolmisenkymmentä ohjausta, johtanut Ryhmäteatteria vuodesta 1998 yhdessä Esa Leskisen  kanssa ja toiminut neljä vuotta Teatterikorkeakoulun lehtorina.

Myllyaho oli myös Tampereen Teatterikesän taiteellisen työryhmän jäsen, joka kolusi etsimässä kiinnostavia esityksiä ympäri Suomea ja Eurooppaa.

  – Kovin urakkani oli Tuntemattoman sotilaan harjoitusprosessi kesällä 2007 Suomenlinnassa, kun suurtyö piti tehdä teatterin kattoremontin takia yötä päivää kolmessa viikossa. Sen jälkeen en päässyt sängystä ylös ja ajattelin, että mitä hevon hännän järkeä tässä kaikessa on.

Viime vuonna Myllyahon piti olla virkavapaalla, mutta kuin huomaamattaan hän teki kaikkea mahdollista Ryhmäteatterin ulkopuolella, ohjasi ja opetti. Hän sanoo olevansa loputtoman utelias, ja intohimo työhön vie mukanaan.  

Ja vaikka pää kestää tauottoman tekemisen, kroppa ei aina suostu neuroosin kaltaiseen ylivireyteen, jossa normaalit perustoiminnot, kuten syömien ja nukkuminen, häiriintyvät. 
– Meidän tapaisten tutuin lääke taittaa olla ylävatsan tulehduskipulääke Somac, johon tutustuin jo 38-vuotiaana. 

Salakavala suorittaminen

Nykyään uutiset työväestön uupumisista ovat arkea. Mika Myllyahon mielestä on kyse yhteiskunnan arvoista ja pärjäämisen eetoksesta. Aikaa leimaa voimakkuuden ihannointi, jossa ihmisen edellytetään huoltavan itseään kuin triathlonisti ja samalla kiristetään työoloja.

Lopputuloksena meillä on eri tavoin oireileva pahoinvointi. On petollista, että työnarkomania on sallitumpaa kuin ylensyönti, alkoholismi tai vaikka päivien viettämien seksibaarissa. Myllyahon mielestä kaikissa näissä on kyse yksilön pakokeinoista ja turvan hausta. 

– Minulla tämä liittyy jotenkin lapsuuden turvattomuuteen. Tekemättömyys on pelottava tila, jossa ahdistavat tunteet pyrkivät pintaan. Jo päivänkin viettäminen ilman työtä tekee vähän alakuloisen olotilan.

– Olo on hankala varsinkin silloin, kun iso työ on ohi. Ingmar Bergmankin aloitti heti uuden ohjauksen, vaikka ei muistanut omien lapsiensa nimiä. 

– Tulisi pitää mielessä kiinalainen viisaus tyhjyyden tärkeydestä. Tyhjyys on salaisuus, ja se täyttyy aina jollain. Itse en pärjäisi enää ollenkaan, jollen tekisi säännöllisesti meditaatiosta tuttuja hengitysharjoituksia. Hiljainen keskittyminen hengittämiseen on hyvä tapa vaientaa päässä kilpaa mekastavat apinat,  Myllyaho sanoo.

Heikko yhteys

Nykyään puhutaan paljon yhteisöllisyydestä.  
– Pätkätöiden aikana teatterikin on reissukaveruutta. Kun homma on ohi, kaikki lähtevät tahoilleen. Työn ulkopuolisia kontakteja pidetään yllä heikosti, sanoo Mika Myllyaho. Harjoituksissa oli naureskeltu, että kesän tuntee siitä, kun kukaan muu kuin äiti ei soita.

Myllyahon mielestä työn tekemisen malleissa ollaan Suomessa jäljessä esimerkiksi Ruotsia ja Tanskaa. Hän pohtii yhteisöllisyyden ja pätkätyöläisyyden yhdistämistä fiksulla tavalla.

Matti Vanhasen omakotimalli, jossa töihin tullaan matkojen päästä, on hyvinvoinnin kannalta kehno. Elämä voisi olla mukavampaa pienemmissä yhteisöissä, joissa lähiruoka, lasten koulut ja vanhempien pätkätyö hoidettaisiin yhteisön omilla resursseilla osittain kotoa käsin. Silloin jäisi paremmin aikaa opetella elämistä.

Harmonian jälkeen Myllyaho jää virkavapaalle.
– Seuraava näytelmä voisi kertoa työyhteisöistä raksalla tai autokorjaamossa. En malta olla miettimättä, se on niin kivaa, hän sanoo silmät iloisesti välähtäen.

Jaa tämä artikkeli: