Kuva: Maria Vilja
Milloin on sopiva hetki vauvalle?
Olarissa asuva kolmekymppinen aviopari tahtoo jonakin päivänä saada lapsia. Vielä ei ole pienokaisten aika.
”Elämässä on ollut koko ajan muutoksia. Ensin olivat opiskelut ja työelämän aloittaminen. Nyt olen lähdössä uudestaan opiskelemaan”, mies kertoo.
Kesällä avioituneet kumppanukset ovat olleet yhdessä lähes kaksitoista vuotta. Ennen lasten maailmaan saattamista he haluaisivat saavuttaa vakaat elinolosuhteet.
Mies ajatteli vielä joitakin vuosia sitten, ettei haittaa, jos jälkeläisiä ei synny lainkaan. Pikkuhiljaa ajatukset ovat muuttuneet.
Vaimo on tiennyt pitkään haluavansa äidiksi. Aiemmin häntä oikein suretti nähdä vauvaa odottavia ihmisiä tai pikkulapsia, kun oma syli oli niin tyhjä.
”Tällä hetkellä olen kiitollinen, että mies vaati saada rauhassa kasvaa ajatukseen isyydestä. On huumaava tunne, kun huomaan meidän olevan samalla puolella: valmiina vanhemmiksi, muttei ihan vielä”, nainen pohtii.
Vastuu ei pelota
Lapsen saaminen ei ole ikinä itsestäänselvyys. Olarilaispariskunta kertoo, että jos biologista lasta ei kuulu, kyseeseen voi tulla myös adoptio tai sijaisperhevanhemmuus.
”Tässä vaiheessa olemme varovaisen kiinnostuneita toimimaan sijaisperheenä siinäkin tapauksessa, että saamme biologisia lapsia. Ensin on tietysti nähtävä, miten elämä lapsiperheenä asettuu uomiinsa”, nainen kertoo.
Mies arvelee, että lasten myötä katoaa tietty vapaus tehdä mitä huvittaa. Vastuuta hän ei kuitenkaan pelkää. Hän toivoo tulevansa läsnä olevaksi isäksi, jolla on aikaa lapselle.
Vaimokin muistuttaa, että oman elämän ja parisuhteen on syytä olla tasapainossa, jotta lapselle pystyy antamaan riittävän läsnäolon.
Lapsipäätöksen lykkääminen on tarjonnut mahdollisuuden kasvaa omana itsenä. Nainen sanoo oppineensa armollisemmaksi itselleen, kun hän on prosessoinut omia lapsuuskokemuksiaan ja käynyt läpi työuupumuksen.
”Jos olisin tullut äidiksi aiemmin, voisin olla äitiyttäni kohtaan vaativampi. Silloin olisi suuri riski väsyä. Uskon, että meistä tulee hyvät vanhemmat – ei täydellisiä mutta riittävät vanhemmat kuitenkin.”
Opiskelut viivästyttivät työuraa
Pääkaupunkiseudulla asuva 31-vuotias Kaisa elää parisuhteessa, johon lapsi olisi periaatteessa toivottu. Kihloissa oleva pariskunta on kuitenkin vielä toistaiseksi siirtänyt jälkeläisten hankintaa eteenpäin tulevaisuuteen.
Kun Kaisa tapasi miehen viisi vuotta sitten, vauva ei heti tuntunut ajankohtaiselta. Piti ensin ehtiä tutustua toiseen ja opinnotkin olivat kesken.
”Opiskelin pitkään, ja työurani lähti myöhemmin liikkeelle. Olen vasta nyt saanut ensimmäisen kokopäivätyön”, Kaisa sanoo.
Hänen mielestään olisi hyvä, jos vanhemmilla olisi vakituiset työpaikat lapsen syntyessä. Kaisa arvelee, että vauvaa täytyy ryhtyä yrittämään joka tapauksessa lähivuosina, koska naisen hedelmällisyys laskee iän myötä.
Täydellinen vanhemmuus ei ole Kaisan tavoitteena.
”En perusta kasvatusoppaista tai muoti-ilmiöistä. Haluaisin lähinnä olla äiti, joka jaksaa lapsen kyselyt ja dinosauruskeskustelut. Äitiys muodostuu mahdollisuuksien mukaan – näihin asioihin ei ole valmiita vastauksia”, Kaisa sanoo.
Ajatukset oman kehon jakamisesta ihmisalun kanssa ja synnytyksestä tuntuvat etukäteen hänestä oudoilta. Kaisa uskoo kuitenkin tottuvansa asiaan. Eikä mieskään vastusta perheenlisäystä.
”Hän sanoi, että minun pitää ilmoittaa, kun ruvetaan tekemään lasta”, Kaisa naurahtaa.
Pätkätyökierre mietitytti
ennen esikoista
35-vuotias Iiris kertoo lykänneensä raskauden yrittämistä yli 30-vuotiaaksi. Nyt Iiris on kahden pikkulapsen äiti, joka pohtii, antaisiko kolmannelle lapselle mahdollisuuden syntyä.
Aviomies on jokaisen jälkeläisen kohdalla ollut sitä mieltä, että päätös lapsesta on viime kädessä naisen. Esikoista harkittaessa Iiristä hiersi pätkätyökierteessä oleminen.
”Minua jännitti, vaikka miehelläni oli vakituinen työ. Pelkäsin, ettei minulla olisi äitiysloman loppuessa työpaikkaa, mihin palata”, Iiris sanoo.
Lopulta uraorientoinut nainen kuitenkin kyllästyi tuskastuttaviin pohdiskeluihinsa ja päätti uskaltaa edetä lapsiasiassa.
Samoihin aikoihin, kun Iiris tuli raskaaksi, hänen työpaikkansa vakinaistettiin. Vähän myöhemmin, kun esimies jo tiesi tulevasta lapsesta, Iiris sai kaiken kukkuraksi ylennyksen.
”Ajattelin palata töihin, kun poika on seitsemän kuukauden ikäinen. Perustelin päätöstä sillä, että ei ole rahaa jäädä kotiin ja että minua tarvitaan töissä”, Iiris muistelee.
Yllättäen töihin palaaminen tuntuikin pahalta, ja hän siirsi ajankohtaa kuukaudella eteenpäin. Kun Iiris sitten meni takaisin työelämään, hän oli ensin etätyösopimuksella ja pystyi siten tekemään osan töistä kotona. Isä hoiti lasta vanhempainvapaalla.
Kesän jälkeen vanhempainvapaa loppui ja Iiris jäi ositetulle hoitovapaalle.
”Olin muuttunut. Olen ollut työelämässä kymmenen vuotta ja ehdin olla siellä vielä 25 vuotta. Minulla on nyt varaa olla pois.”
Hoitovapailla oleva ei saa rahaa kovin paljon. Talous ei kuitenkaan enää määritä päätöksentekoa, kun Iiris pohtii kolmannen lapsen mahdollista maailmaan tuloa.
Tiina ei halua lapsia
Kaikki eivät halua lapsia ikinä. Pääkaupunkiseudulla asuva 33-vuotias Tiina Lintunen arvelee, että jos hän tulisi raskaaksi, hän todennäköisesti päätyisi raskauden keskeytykseen.
”En ole koskaan haaveillut lapsesta. Iso syy on varmaan se, että kaipaan paljon omaa aikaa ja rauhaa”, Lintunen sanoo. Hänen kihlattunsakaan ei ole hinkunut lasten perään.
Lintusen mukaan moni saattaa luulla, että tarkoituksella lapsettomaksi jättäytyvä ihminen vihaa lapsia. Näin ei ole.
”Ensimmäinen ammattini oli lastenohjaaja, ja olen muutenkin ollut paljon lasten kanssa tekemisissä. Lapset ovat mukavia, mutta en halua heitä kotiini asumaan.”
Nykysukupolvet suunnittelevat elämäänsä
Ensisynnyttäjien keski-ikä on kohonnut Tilastokeskuksen mukaan reiluun 28 vuoteen. Oikean kumppanin löytyminen on tietysti keskeisellä sijalla lapsen saamisessa, mutta vanhemmuutta lykätään harkitustikin.
Perheneuvoja Anne Anttonen Espoon perheasiain neuvottelukeskuksesta sanoo ihmisten suunnittelevan tulevaisuuttaan tietoisemmin kuin ennen. Elämä on hänen mukaansa entisaikoja kiivastahtisempaa ja arvaamattomampaa. Niinpä esimerkiksi vakituisen työpaikan löytäminen voi olla vaikeaa. Useat kouluttautuvatkin pitkään saadakseen riittävän ammattitaidon.
”Yksi tapa ottaa elämä haltuun on ryhtyä suunnittelemaan sitä. Moni haluaa, että ennen lapsen tuloa puitteet ovat kunnossa. Nykyisistä nuorista aikuisista voi tuntua vastuuttomalta, että perustetaan perhe ja katsotaan sitten, miten se elätetään”, Anttonen sanoo.
Elintasokilpailu näkyy hänen mukaansa myös vanhemmuudessa. Ihmiset saattavat tuntea itsensä huonoiksi vanhemmiksi, jos he eivät pysty omasta mielestään tarjoamaan lapselle riittävää aineellista elintasoa.
”Perheen perustamisen rima on noussut korkealle, eikä se liity pelkästään aineelliseen elintasoon. Ensin halutaan myös kasvaa ja kehittyä omana itsenä”, Anttonen sanoo.
Isyys on iso juttu
Halu kehittyä omana itsenä näkyy Anttosen mukaan myös siinä, että parisuhteeseen sitoudutaan myöhemmin. Parisuhteelta odotetaan paljon.
”Entisaikaan naiset ja miehet saivat enemmän tukea kyläyhteisöltä ja suvulta. Nykyisen yksilöityneen kulttuurin keskellä perheet ovat yksinäisiä ja tunnetarpeet nojaavat yhteen suhteeseen. Parisuhteen täytyy nyt antaa turvaa, kiintymystä, läheisyyttä ja jännitystä.”
Miehillä biologinen kello ei tikitä samaan tahtiin kuin naisilla, eikä heidän työuransakaan ole samalla tavalla katkolla jälkeläisten vuoksi. Lasten saanti ei silti ole miehillekään pieni juttu.
”Miehillä on paineita olla perheidensä elättäjiä. Heillä voi myös olla pelkoa vapauden rajoittumisesta.”
Anttonen on huomannut, että monet nykymiehet ottavat perheen perustamisen tosissaan ja kantavat konkreettista hoitovastuuta lapsesta.
Elämä ei ole
omissa käsissä
Kuinka suuri pettymys sitten on, jos lasta ei kuulu, vaikka aineellinen ja henkinen puoli olisi saatu vuosien uurastuksen jälkeen kuntoon?
”Pettymys on loogisesti tosi iso. Paketti olisi muuten kasassa, mutta kaikki ei onnistukaan. Siinä joutuu nöyrtymään sen edessä, että elämän alkaminen tai loppuminen ei ole omissa käsissä”, Anttonen miettii.
Suhteet omaan isään tai äitiin vaikuttavat siihen, millaisena vanhempana ihminen itsensä kokee. Anttosen mielestä trendiä lykätä vanhemmaksi tuloa ei silti voi selittää lapsuuskokemuksilla.
”Lapsuuskokemukset ovat aina vaikuttaneet vanhemmuuteen. En näe tässä eroa entisajan ja tämän päivän välillä.”
Nykysukupolvet haluavat Anttosen mukaan ottaa elämästä enemmän irti kuin vaikkapa isovanhempien aikalaiset. Lapsen saanti voi viedä mahdollisuuden tehdä joitakin asioita. Hän kuitenkin muistuttaa, että varhain perheen perustaneet ovat itsekin vielä melko nuoria, kun lapset lentävät pesästä.
”Omien juttujen tekemiselle voi jäädä aikaa toisestakin päästä elämää.”
Vanhemmuuden lykkäämisen syyt koetaan henkilökohtaisiksi. Siksi moni haastateltu esiintyy jutussa pelkällä etunimellä tai nimettömästi.
Jaa tämä artikkeli: