null Milo on emäntänsä kuuleva korva

Tuoksujen keskellä. Seija Uimonen ja Milo ostoksilla. Ruokakauppa on Milon lempipaikkoja. Milo tarkoittaa kroatian kielessä Armasta. Kuva: Sirpa Päivinen

Tuoksujen keskellä. Seija Uimonen ja Milo ostoksilla. Ruokakauppa on Milon lempipaikkoja. Milo tarkoittaa kroatian kielessä Armasta. Kuva: Sirpa Päivinen

Hyvä elämä

Milo on emäntänsä kuuleva korva

Kuulokoira Milo helpottaa nykyään Seija Uimosen elämää. Vaikea kuulovamma ei ole estänyt tarmokasta naista toteuttamasta kutsumustaan.

Musta labradorinnoutaja touhuaa huoneeseen häntä heiluen ja haistelee vieraan perusteellisesti. Sitten se laittautuu lähituntumaan rapsutettavaksi. Kun hyväilyä ei enää kuulu, se paneutuu makuulle.

Kuulokoira Milo (Milou), muutti Seija Uimosen talouteen helmikuussa 2010. Kuulokoiran tehtävä on ilmoittaa heikkokuuloiselle omistajalleen tälle tarpeellisia ääniä, joista tärkein on palohälytin. Uimonen ei pidä kotioloissa kuulolaitetta, joten Milo ilmoittaa hänelle myös, kun puhelin tai ovikello soi.

– Milo ilmoittaa äänen koskettamalla minua kuonollaan ja vie äänilähteen luo, Uimonen kertoo. – Nyt minun ei tarvitse olla aina varuillani.

Milo oppi halutut äänet nopeasti. Kauniin käytöksen kanssa energisellä koiralla oli suurempi vaiva.

– Mutta nyt kun Milo laittaa työvaatteen päälle, se kulkee tasaisesti kuin pattereilla, Uimonen kuvailee.

Hän käy Milon kanssa kävelyllä, kirkossa ja konserteissa. Työliivistä koira tietää, ettei tervehditä ihmisiä eikä ryntäillä tai paljon haistellakaan. Kirkonmenojen alussa Milo seisoo penkkien välissä, mutta kun laulu alkaa, se käy makuulle. Jos pitkään kestää, se vaihtaa välillä kylkeä. Komennolla "odota" koira jää rauhassa penkinväliin, kun emäntä käy ehtoollisella.

Pari viikkoa sitten Uimonen ja Milo olivat Messukeskuksen koiramessuilla "näytekappaleina". Kuulokoiria ei Suomessa juuri tunneta.

Kuulovamma ei lannista

Seija Uimonen, 71, asettuu istumaan niin, että näkee keskustelukumppanin kasvot. Se auttaa kommunikaatiossa. Hänen kummassakin korvassaan on kuulolaite, sillä toisen korvan kuulovamma on keskivaikea, toisen vaikea.

Kuulovamma saattaa eristää heikkokuuloisen muista ihmisistä. Karjalaissyntyistä Uimosta vamma on ehkä vain hidastanut.

Kahdeksankuisena evakkomatkalla saadusta kurkkumädästä alkoi kuulohermon rappeutuminen. Kouluikäisenä Seija huomasi itse, ettei kuule kunnolla, mutta vasta aikuisena hän tuli hommanneeksi kuulolaitteen, kun ystävät uhkasivat, että hommaavat muuten itselleen megafonit.

Uimonen teki lähes 30 vuotta työurastaan medialähetys Sanansaattajien (Sansa) työntekijänä Jugoslaviassa ja Kroatiassa. Kun hän pohti lähtöä, korvalääkäri varoitti lähtemästä, koska hän ei tulisi kuulovamman tähden oppimaan uutta kieltä.

– Raskasta se oli, mutta opiskelin kielen, luin Zagrebin yliopistossa teologian maisteriksi ja valmistin lopulta radio-ohjelmiakin kroatiaksi, Uimonen kertoo.

– Lääkäri ei tiennyt sisuani, hän hymyilee. – Mutta kun läksin kadulle teologisen luennoilta, talot pyörivät silmissä.

Uimonen eteni työvuosien aikana Kroatian kirkossa siivoojasta aina kirkon johtoon, ylivikaariksi. Nyt eläkkeellä hän osallistuu Sansan työhön voimiensa mukaan seniorityöntekijänä ja lomittajana.

Viilipytty vain virkatehtävissä

Milo on voimakastahtoinen koirapersoona.

– Kaupungilla joudumme välillä neuvottelemaan, Seija Uimonen kertoo.

Ruokakauppa tuoksuu koiran nenään ihanalta ja Milo pysähtyy. Se tahtoo kauppaan. Sitten neuvotellaan. Palkaksi tottelemisesta Milo saa koirankeksin. Milolla on suuri luottamus ympäristöön eikä se juuri hauku niin kuin koira tekee pelätessään. Se pitää tavattomasti hellyydenosoituksista.

 

Milo ilmoittaa äänen koskettamalla minua kuonollaan ja vie äänilähteen luo."

 

Uimosta huvittaa, kun ne, jotka näkevät Milon työvaatteessa, sanovat, että onpa rauhallinen koira. Se on nimittäin perusluonteeltaan vilkas ja aktiivinen. Ilman työliiviä Milo on tavallinen koira. Se toimii seurana silloin, kun emäntä ei jaksa kuunnella ketään.

– Kuulokoiran pitää olla aktiivinen, jotta se viitsii tehdä työnsä. Se ei taas saa olla suojeleva, jotta toiset ihmiset voivat auttaa sen omistajaa vaikka sairauskohtauksessa, Uimonen huomauttaa.

Milo ja emäntä ovat matkustaneet paljon. Yleensä he liikkuvat autolla tai junalla, mutta takana on myös ensimmäinen lentomatka.

– Virallisilla palvelukoirilla on oikeus mennä julkisiin tiloihin ja matkustaa julkisissa liikennevälineissä ilmaiseksi käyttäjänsä kanssa, Uimonen kertoo.

Vaikka Milo tykkää istua ikkunapaikalla ja mielellään työntyy vaikka syliin siihen päästäkseen, koiralle ei sentään tarvitse tarjota istuinta. Sievästi käyttäytyneet Milo ja emäntä tosin saivat lokakuussa lentokoneen matkustamosta oman rivin – ja paljon hymyjä.

Ei vain kuulokoira, myös sankari

Milo on myös tunnustettu toimija. Viime vuoden kesäkuussa Seija Uimonen tuli väsyneenä työmatkalta Kroatiasta ja lähti suoraan mökilleen Puruveden rannalle. Hän lämmitti mökkiä puilla ja laittoi pellit kiinni. Nukkumaan mennessä vielä pari puuta uuniin, että syttyvät aamulla ihanasti.

Kello 23:n maissa Milo alkoi tuuppia nukkuvaa emäntäänsä. Se jatkoi, vaikka tämä komensi sitä pois. Lopulta Uimonen havahtui: mökki oli täynnä savua. Hänen päänsä oli raskas vielä monta päivää. Nuohooja huomautti, ettei kauan olisi tarvittu, kun hän olisi ollut hengetön.

Labradorinnoutaja Opas Milou FIN43909/08 sai toiminnastaan Suomen Kennelliitolta kunniamaininnan sankarillisen toiminnan johdosta. Muistona on kunniakirja seinällä.

 

- Suomessa vajaa 30 virallista kuulokoiraa. Näkövammaisten opaskoiria on parisataa.

- Lisäksi on parikymmentä ääniapulaista, jotka tekevät työtä kotona, mutta eivät ole läpäisseet testejä.

- Suomen kuulo- ja tukikoirat ry antaa tietoa kuulokoirista ja järjestää kuulokoirien koulutusta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.