null Minä ja Bergman

Minä ja Bergman

Jörn Donnerin kirja Bergman: muistelma on kiinnostava kirja hänen suhteestaan elokuvaohjaaja Ingmar Bergmaniin, Ruotsiin, elokuvaan, kirjoittamiseen, vanhenemiseen ja kuolemaan.

Juuri henkilökohtainen osuus on kirjan mielenkiintoisinta antia. Välillä Donner oli lähellä Bergmania, mutta säilytti aina kykynsä kritiikkiin ja halunsa itsenäisyyteen. Vuonna 1984 Donner (kirjan J) kirjoitti: ”Minä putosin leikistä, monesta eri syystä. Yksi saattoi olla se ettei minulla hänen mielestään ollut erityisiä lahjoja elokuvantekoon, toinen se että olin joltisenkin johdonmukaisesti ja menestyksekkäästi onnistunut torjumaan holhousyritykset, niin koulun, yliopiston, äidin kuin sisarusten, joskus myöhemmin omaksi vahingokseni.”

Donner oli tekemisissä Bergmanin kanssa seitsemän vuosikymmenen ajan ja näki tässä mutkikkaan ihmisen, joka käytti kannibaalin lailla elokuviinsa niin oman elämänsä kuin läheistenkin kokemuksia. Kun hän jalosti ne elokuviksi, yksityisimmästäkin syntyi jotain yleispätevää ja syvästi koskettavaa.

Bergmanin elokuvien psykologisissa totuuksissa riittää analysoitavaa vuosikymmeniksi. Teatterielämykset haihtuvat nopeasti ja unohtuvat. Elokuvat säilyvät ainakin toistaiseksi, ja uusia katsojia tulee, jotka arvioivat niin Bergmanin kuin Donnerinkin tuotantoa. Tämän hetken tuomiot muuttuvat.

Kirjaa leimaa lievä surumielisyys: Vaikka päivät ovat välillä hyvinkin pitkiä, elämä on lopulta lyhyt. Toista Bergmania ei tule.

Jörn Donner: Bergman: muistelma. Suomentanut Raija Mattila. Otava 2009. 215 s., 27,90.

Jaa tämä artikkeli: