Valokuvaaja Mariah Kari toivoo, että ihmiset eivät olisi niin kriittisiä itseään kohtaan.
Minäkö se olen?
Leinelässä asuva Mariah Kari kertoo olevansa pitkän linjan valokuvaaja, vaikka valmistuikin audiovisuaalisen viestinnän linjalta Keskuspuiston ammattiopistosta viime keväänä.
— Aloin tosissani opiskella kuvaamista vuonna 1996. Silloin elettiin vielä filmiaikaa, ja kuvat piti kehittää pimiössä.
Mariah on ehtinyt työelämässään muutakin. Hän työskenteli pitkään valtioneuvoston kanslian virastopalveluissa.
— Tein töitä siellä missä tarvittiin, pääministerin kerroksessa tai jakelukeskuksessa, turvallisuuspuolella, vahtimestarina tai tiedotuksessa. Ehkä olisin siellä vieläkin, jos en olisi joutunut kolariin.
Kolari muutti elämän suunnan
Matkalla töistä kotiin vuonna 1995 Mariah istui autossa pelkääjän paikalla. Liikuttiin hiljaisilla nopeuksilla. Mariah ei huomannut eikä osannut mitenkään ennakoida peräänajoa.
— Kaularankani murtui. Kalloni raudoitettiin ja luudutettiin kiinni kahteen ylimpään niskanikamaan. Toipilasaikani oli pitkä. Liikuntakyvyn vaarantanut vammautuminen pysähdytti ajattelemaan, mitä oikein haluan tehdä elämälläni. Pahasta voi seurata hyvääkin.
Toivuttuaan Mariah palasi entiseen työhönsä, mutta opiskeli välillä valokuvausta. Perheeseen syntyivät myös kovasti toivotut lapset, tätä nykyä 9-vuotias tyttö ja 5-vuotias poika.
— Kun esikoinen oli kolmevuotias, tein hypyn tuntemattomaan ja irtisanouduin työpaikastani. Vamma sanelee elämääni. Minusta ei ole enää kahdeksasta neljään -töihin. Iän mukana ja erilaisten kulumien myötä tilanne vain pahenee.
Mariah on miettinyt, että ehkä valokuvas voisi olla se työ, jota hän voisi tehdä sen verran kuin kykenee — ja samalla ilmaista itseään.
— Ja onhan elämässä työn ja perheen lisäksi muutakin sisältöä. Olen ollut mukana auttamassa muun muassa Viron katulapsia.
— Jokainen voi tehdä jotain toisten hyväksi. Voi vaikka tehdä spontaanisti jotain pientä tai vain huomata tai kuunnella toista. Monet haaveilevat rahasta. Minä mietin, miten voisin auttaa, vaikka nimettömästi, jos minulla olisi enemmän rahaa.
Luojan luomana kaunis
Toisen huomaamisen, kuuntelemisen ja näkemisen näkökulma on hiipinyt myös Mariah Karin työskentelytapaan valokuvaajana. Opinnoissa lähestymistavalle löytyi nimikin.
— Opettaja sanoi, että teen samaa kuin valokuvaaja, taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolainen, joka käyttää voimauttavan valokuvauksen menetelmää.
Opettaja myös ehdotti Mariahille, että kun hän kerran käytti jo menetelmää, hän voisi tehdä lopputyönsä siitä.
— Moni nainen katsoo kuvistaan ensimmäiseksi huonoina pitämänsä piirteet. Vertailukohtana voivat olla median tarjoamat mielikuvat, täydellisiksi käsitellyt kansikuvat, joissa on superlaihoja naisia silikonirintoineen. Sen takia oma huonouden tunne jää usein päällimmäiseksi ja tulee paha olo omasta kuvasta.
— Halusin kääntää asian toisinpäin. Keskityttäisiin mieluummin niihin asioihin, mikä kenessäkin on hyvää ja kaunista.
Mariah toivoi kuvattavien naisten kertovan, millaisina he haluavat tulla nähdyiksi ja kuvatuiksi. Kuvattava saattoi ottaa rooliminän tai olla vain omana itsenään. He valitsivat itse vaatteensa ja kuvauspaikan.
— Toivoin, että kuvausprosessi vähentäisi itsekritiikkiä. Itse kukin on Luojan luomana kaunis, ja iän ja sairauksien tuomien muutosten jälkeenkin ihan hyvä sellaisenaan, kunhan vain oppii näkemään sen.
Jos Ihanaiset-projektin kuvattava halusi, käytettiin muotokuvavalaistusta. Suora salamavalo kohti kasvoja ei Mariahin mukaan imartele ketään.
Minäkuva vahvistui
Lopputyön ohjannut opettaja kehotti Mariahia kuvaamaan myös itseään.
— Minusta ei ollut otettu kuvia vuosikausiin. En ollut halunnut olla kuvattavana. Ehkä se, että kuvasin itseäni, teki minulle samaa kuin kuvattavilleni. Esimerkiksi kalpeuteni ei ole enää niinkään huono puoli ja haitta, vaan hieno erityispiirre.
Samalla ehkä myös oma minäkuva vahvistui ja voimistui.
— Näemme usein toiset paljon armollisemmin kuin itsemme. Se, millainen toisen persoona on, värittää kokemustamme hänestä. Kaunis ihminen, joka käyttäytyy kylmäkiskoisesti tai ilkeästi toisia kohtaan, ei ehkä näytä niin kauniilta. Mukava ihminen koetaan helpommin kauniiksi.
Mariah Karin Ihanaiset-projektin kuvia on esillä 9.12. asti Koivukylän kirjastossa.
Jaa tämä artikkeli: