Mindfulness ja kristillinen ihmiskäsitys

• 09.09.2013 13:30

Artikkelissa “Livahtiko Buddha sielunhoitoon?” (K&k 26.8.) Raimo Kuismanen ilmaisee huolensa, että mindfulness-kiinnostuksen myötä buddhalainen maailmankuva on astunut ”keittiön kautta” sielunhoito- ja terapiakulttuuriin. Kuismanen ohittaa kuitenkin kokonaan kontemplatiivisen kristillisyyden ihmiskuvan, joka tarjoaa hedelmällisimmän lähtökohdan mindfulnessin teologiselle tarkastelulle.

Mindfulnessin peruskäsitykset ajatusten ja tunteiden hetkellisyydestä sekä niiden synnyttämästä perspektiivivinoutumasta eivät ole vieraita kristinuskolle. Esimerkiksi erämaahengellisyydessä mielenliikkeiden tarkkailu on tärkeä harjoitus. Erämaakilvoittelijat tiesivät, että ihmisellä on taipumus havaita todellisuutta omien kuvitelmiensa, pelkojensa ja halujensa lävitse. Näihin katoavaisiin ja egosentrisiin mielenliikkeisiin takertuminen johti synnin rampauttamaan elämään.

Ajatusten ja tunteiden vyöryn alta paljastuu hiljainen Jumala-yhteys, jossa ihminen löytää perimmäisen identiteettinsä ja oppii havaitsemaan myös muun todellisuuden sellaisena kuin se on. Esiin murtautuva minuus yllättää ja haastaa meitä jatkuvasti. Se herättää kysymään, mitä minuuden pysyvyys oikeastaan merkitsee. Lisäksi kristityt mystikot korostavat, että salatun Jumalan kuvana myös oma sielumme jää aina osin salatuksi. Minuus, joka ei tyhjene sanoihin ja määritelmiin, voi auttaa ymmärtämään buddhalaista “ei-minän” ideaa.

Mindfulnessin ihmiskäsityksen analysoiminen on kannatettava projekti, joka edellyttää teoreettisen ja käytännöllisen teologian yhteistyötä. On kuitenkin ongelmallista, jos selvitystyön perustana on vieraiden vaikutteiden pelko vailla ymmärrystä kristillisen spiritualiteetin juurista.

Siiri Toiviainen