Olet erityinen. Pernilla August (vas.) välittää seuraa yhteiskunnan vallan-pitäjille. Teini-ikäinen Iris (Sofia Karemyr) on lupaava tulokas.
Ministeri kaipaa seuraa
Mikael Marchmainin ensimmäisen pitkän elokuvan aihe ei ole lainkaan mitätön, myös aikakausi on erittäin kiinnostava. Call Girl vie vuoteen 1976, jolloin Ruotsissa oli tulossa parlamenttivaalit. Olof Palme oli ollut pääministerinä vuodesta 1969 lähtien. Demarivalta oli tehnyt Ruotsista tasa-arvon mallimaan, jota ihailtiin laajasti.
Elokuvan vaalipuheissa luvataan naisille vapautta, työtä ja tasa-arvoa, turvallisuutta ja päiväkoteja sekä hyviä leikkipaikkoja. Uusi entistä liberaalimpi seksuaalirikoslakikin on valmisteilla, ja ehkäisyvälineistä on tullut jo ilmaisia. Puheissa hehkutetaan, miten vastuullisuus on demokraattisen sosialismin ydin.
Upea ristiriita syntyy, kun tasa-arvopuheiden pitäjät samaan aikaan ja sujuvasti tilauttavat juhliinsa vähemmän tasa-arvoista naisseuraa.
Call Girl rakentaa yksityiskohtiaan myöten aidon tuntuisen 70-lukulaisen maailman, josta nauttii. Abba raikuu ja farkut ovat niin tiukkoja, että saumat soivat.
Call Girl kertoo rinnakkain ja ristikkäin kahta tarinaa, joista toisen muodostavat 14-vuotiaan Iriksen ( Sofia Karemyr ) ja hänen ystävättärensä Sonjan ( Josefin Asplund ) kokemukset, toisen taas prostituution poliisitutkinta. Jälkimmäisen jäljet johtavat yhteiskunnassa yhä korkeammalle, ja samassa suhteessa lisääntyy isokenkäisten huoli maineestaan. Jos tämä tulee julkiseksi, vaaleja ei edes kannata pitää, todetaan.
Karkailun vuoksi nuorisokotiin sijoitettu Iris on herkkä ja epävarma nuori nainen, jota kiehtoo aikuisten maailma. Vapaus houkuttaa, mutta edellytykset siihen ovat vähäiset.
Pernilla August tekee vaikuttavan roolin tyttöjä välittävänä ”mammana”. Hänen Dagmar Glansinsa käyttää taitavasti hyväkseen teini-ikäisten epävarmuutta, imartelee ja vakuuttaa. Varsinkin Irikselle mikään keskinkertainen ei ole riittävän hyvää. Niinpä hän pukee tytöt, luotsaa heidät villeihin juhliin ja esittelee herroille uusimmat löytönsä.
Kun tytöt haluavat vetäytyä ja lopettaa leikin, esiin tulee kylmä laskelmointi ja kiristys – nuoruus kun on erinomaisen tuottoisaa.
Simon J. Berger tekee prostituutiota penkovana poliisi hyvää työtä. Hänen osuuttaan olisi seurannut enemmänkin. Ylipäätänsä niin poliiseista kuin poliitikoistakin tulee elokuvassa enemmän nopeasti ohi vilahtavia hahmoja kuin persoonallisuuksia. Keskinäinen hierarkia ja kavereiden suojelu voittaa totuuden etsinnän.
Elokuva on taitavasti dokumentin kaltainen, mutta kuitenkin fiktio, joka saa inspiraationsa tositapahtumista. Palme muuten hävisi ne vaalit ja väistyi vallasta kuudeksi vuodeksi palatakseen takaisin 1982.
Marja Kuparinen
Jaa tämä artikkeli: