Ensimmäinen arka viherrys, auringon hymy. Minä kuiskaan: Herra, auta. Kuva: Jukka Granstrom

Minulla on asioita joista en puhu

Silmut vihertyvät, minä en. Katson elämää kuin pölyisen ikkunan takaa.

• 20.03.2015 16:50
• Tuija Kuusinen

Katson huoneeni ikkunasta ulos kevääseen. Likainen ikkunalasi. Ensimmäinen arka viherrys, auringon hymy. Katupöly. Paisuneet silmut. Epämääräinen odotus.

Kiitollisuus: tämän kevään saan vielä kokea ja elää. Astun ulos ja tunnen tuulen kasvoillani vielä koleana, silti kuin lupauksen antavana. Paiste valaisee, lähes sokaisee. Lämpö poskillani.

Odotan jotain mistä en oikein mitään tiedä. Aavistus vain, pääsiäisen lupaus. Muistan palmusunnuntaina nuo ihmiset teiden varsilla. Hekin odottivat jotain, tuskin tarkalleen tiesivät.

Toivo panee heidät seisomaan kadulla ja odottamaan. Jeesus kulkee pian ohitse. He jaksavat odottaa. He huutavat: Hoosianna, oi auta, pelasta! Ja Hän saapuu, tuo odotettu ja kaivattu. Ei hienona ja loistokkaana, aasin kantamana Hän saapuu.

Mikä on minun huutoni tänään, vai onko vain kuiskaus. Mihin hätään pyydän tänään Jeesusta auttamaan, pelastamaan? Minulla on asioita joista en puhu, joita en itsekään tunnusta. Sydämeni kaipaa, sieluni kuiskaa jotain, jonka vain Jumala kuulee.

Pyydän, että minulla olisi kysymyksiä joita kysyä hiljaa Jumalalta. Että elämäni olisi rikas kysymyksistä. Että saisin olla lähellä Häntä, joka kulkee ohitse. Että Jeesus pysähtyisi kohdalleni ja katsoisi minuun. Että Hän näkisi minut vaikka kätkeydyn itse itseltäni.

Minä tahdon seurata Häntä vaikken oikein osaakaan. Minulla ei ole varmuutta eikä vastauksia. Olen vailla viisautta ja suuntaa. Kierrän kehää yksinäni, katselen elämää kuin pölyisen ikkunan takaa.

Tulisiko Jeesus tänne luokseni? Kotiini, jos en jaksa sinne kadun varrelle? Sydämeeni, sisimpääni? Minä kuiskaan: Herra, auta.

Kirjoittaja on Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen.