Mikä on pyhää? Kaisa Raittilalle luovuttamattomia arvoja ovat oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus ja vähemmistöjen oikeudet. Kuva: Sirpa Päivinen
Minulla on unelma
Kirkkovaltuuston puheenjohtajan Kaisa Raittilan unelmien kirkko tekee työtä oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon puolesta.
Tapaamme Kaisa Raittilan kanssa päivää sen jälkeen, kun kirkolliskokouksen vaalitulos on vahvistettu. Raittila on ollut sanoittamassa Tulkaa kaikki -liikkeen ohjelmaa, oli itse ehdolla kirkolliskokoukseen Malmin seurakunnasta, muttei tullut valituksi.
– Malmilta oli paljon hyviä ja erilaisia ehdokkaita. Oli odotettavissa, että äänet hajoavat, kun kukin äänioikeutettu äänestää itselleen mieluisinta ehdokasta.
Helsingin tulos oli Raittilan edustaman Tulkaa kaikki -liikkeen kannalta hieno: kahdestatoista maallikko- ja pappisjäsenestä puolet on liikkeen listoilta. Raittila jää kuitenkin pohtimaan, piileekö vaalituloksessa hänelle itselleen jokin erityinen viesti. Onko hänen vaikuttamisen paikkansa ehkä sittenkin muualla kuin kirkkopolitiikassa?
Kirjoittaminen on ollut aikaisemmin Kaisa Raittilan vaikuttamisen pääkanava. Lehtijutuissa on luodattu usein ihmisen jumalakuvaa ja Jumalan etsintää, kirkollista kieltä ja raamatuntulkintaa, eteläisen Aasian kastittomien kohtaloa ja erilaisten vähemmistöjen ihmisoikeuksia. Nyt hän on Helsingin seurakuntayhtymän kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja seurakuntien ”ykkösmaallikkona” hänellä on yhteisen kirkkoneuvoston jäsenyyden kautta hyvä näköala valmisteilla oleviin seurakuntayhtymän asioihin.
– Tämä kirkkovaltuusto joutuu toteuttamaan ensimmäiset vakavat ja tuntuvat säästöt, ennustaa Raittila.
Se panee miettimään asioiden ja tekemisten arvojärjestystä. Itse hän olisi viimeisenä hakemassa säästöjä toiminnasta.
Helsingissä on pidetty rakennuskannasta hyvää huolta ja korjattu rapistuvaa korkean standardin mukaan. Sitä Raittila arvostaa, muttei voi olla miettimättä, olisiko laatuvaatimuksissa tinkimisen varaa. Seinien sijasta raha pitäisi panna ihmisiin.
– Valtuusto joutuu punnitsemaan, mistä luovutaan ja mitä säilytetään. Jos ja kun taloudellinen paine pakottaa vähentämään virkoja, pitäisi varoa sulkemasta ovia yhteiskunnan suuntaan. Sairaaloissa ja yrityksissä luotuja verkostoja on vaikea rakentaa uudelleen. Myös vapaaehtoisuuden paikka joutuu seurakunnissa lähivuosina ihan uuteen harkintaan.
Valtuusto keskusteli syksyllä kipakasti lähetystyöhön suunnattavien varojen jakamisesta. Siinä punnittiin, millaisia arvoja edustavaa lähetystyötä Helsingissä halutaan tukea.
– Juuri tällaisissa päätöksissä näkyvät päättäjien arvot, siksi se keskustelu oli tärkeä, Kaisa Raittila sanoo.
Hänelle itselleen tärkeitä ovat yhdenvertaisuus, yhtäläiset oikeudet sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kysymykset.
Joku saattaa tuumia, eikö voitaisi jo keskustella muusta. Raittila on eri mieltä:
– Näistä asioista täytyy jaksaa toiston uhallakin puhua. Muutos vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa. Niitä kysyttiin silloinkin, kun orjuutta aikoinaan lakkautettiin ja naisten oikeuksien puolesta taisteltiin.
Raittila lisää listaan vielä taloudellisen yhdenvertaisuuden. Kirkko ei saa olla hyvinvoivien asialla, vaan sen pitää rakentaa Jumalan valtakuntaa tähän maailmaan. Se merkitsee myös taloudellista yhdenvertaisuutta.
– Täytyy jaksaa ajatella ja pitää esillä kaikkien systeemin ulkopuolelle sysättyjen asiaa.
Eipä osannut Raittila kuvitella, että vuosia perheenäitinä viihtyneen ja kotielämää eläneen naisen keskeisiksi kysymyksiksi nousevat juuri ihmisoikeudet.
– Olen perinyt kotoa tietyn rehellisyyden. Pitää nähdä se, mikä on. Vierasta ja uutta ei tarvitse katsoa pelolla. Voi ihan hyvin ajatella, että tuommoistakin siis on olemassa ja pohtia, mikä on minun paikkani siinä, mikä on totta.
Eletyn elämän kokemukset saavat jotkut meistä pelkäämään muutosta uhkana. Uusi ja erilainen saavat heidät puolustuskannalle ja tuntemaan, että jopa uskon perusta horjuu.
Kaisa Raittilan unelmien kirkko on luottamuksen yhteisö:
– Toivon keskustelevaa kirkkoa, sillä en usko yksimielisyyden ihanteeseen. Perheessäkin voidaan olla asioista eri mieltä. Vaikka olemme erimielisiä, voimme löytää yhteisen toimintatavan.
Kirkkovaltuusto tosin ei ole parhaita paikkoja keskustelulle, asioista kun päätetään niin tiiviissä tahdissa. Sen vuoksi olisikin hyvä, jos valtuutetut pääsisivät puhumaan asioista väljemmissä tilanteissa ja jo valmisteluvaiheessa.
Tulkaa kaikki -liikettä on pidetty yhtenä kirkon muutosvoimista, ja sillä on Helsingin valtuustossa vahva edustus. Äkkinäisiä ratkaisuja tuskin kuitenkaan on tulossa, sillä vaatimalla muutokset eivät synny.
– En halua syventää uudistajien ja säilyttäjien vastakkainasettelua, mutta sanon kuitenkin, että ihmisoikeuksista ei voi keskustella mielipidekysymyksinä. eivät ole mielipidekysymyksiä vaan luovuttamattoman tärkeitä.
Kaisa Raittilalle ne ovat myös pyhiä asioita.
Marja Kuparinen
Jaa tämä artikkeli: