Missä viipyy virren päivä

Missä viipyy virren päivä

Äskeinen Eino Leinon ja runon päivä toi taas mieleeni ajatuksen, että meillä ei ole mitään Virren tai peräti Sanan päivää. Onhan pian 500-vuotias luterilainen kirkkomme kuulemma juuri Sanan kirkko.

Sanan päivänä voitaisiin puhua paitsi Raamatusta myös sanomisen selkeydestä, sen vastuullisuudesta ja hyvästä keskustelukulttuurista. Ellen väärin muista, niin joskus oli kirkkokäsikirjassa jokin syyssunnuntai omistettu juuri sanomiselle.

Virren päivää voitaisiin aluksi viettää kirkon ja seurakuntien piirissä ja yrittää joskus saada sille yleisen juhlapäivän asema. Yksi mahdollisuus olisi yhdistää se keväänä olleeseen Suvivirren sunnuntaihin. Vaarana olisi kyllä se, että idea hukkuisi tähän suosikkivirteen. Mutta onhan ihmisten mielissä toki olemassa muitakin virsiä kuin juuri Suvivirsi ja Enkelin taivaan.

On ehkä mahdotonta saada päivää yleiseksi, mutta omassa piirissä saa ”lipun nostaa salkoon”, koska haluaa. Samalla voi valitella kirkon vapaaehtoista luopumista tässäkin asioissa. Meidän on vastuu tulevien sukupolvien henkisestä ravinnosta.

Ja kun seuraavan kerran laulatatte Suvivirttä, niin laulakaa se vihdoin perinteitä kerrankin arvostaen alkuperäisillä eli vuoden 1701 sanoilla murreväännelmien sijaan:

”JO joutu armas aica / Ja Suwi suloinen / Joll caunist caiken paican / Caunista cuckainen”, ja loppu ”Meit ruoki sanallas / Suo maistam sit’ ain makiast / Nijn Sielu on autuas.”

Seppo Väisänen

Jaa tämä artikkeli: