Mistä kannattaa maksaa?
Olemme varmaan viimeinen sukupolvi, joka huuhtoo muovipussit uusintakäyttöön, sanoi ystäväni, kun ripustin pusseja kuivumaan.
Minä huuhdon, koska olen kotoa oppinut säästämään. Puuron jämät pantiin sämpylöihin, vanhat vaatteet leikattiin matonkuteiksi ja tyhjiin lasipurkkeihin säilöttiin. Ostan mielelläni kirpparilta tai Uffista, erityisesti sen pariviikkoisesta tyhjennysmyynnistä. Erityisen hyviä löytöpaikkoja ovat myös kierrätyskeskukset ja sekalaista tavaraa myyvät hallit. Katson myös ruokakaupassa tarkkaan, mistä maksan.
Tunnistin oitis hengenheimolaisen, kun tartuin Laura Honkasalon kirjaan Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman (Kirjapaja 2014).
Nuukailua harrastaa se, jolla ei ole rahaa ja se, joka ei halua panna rahojaan kulutukseen, vaan johonkin tärkeämpään. Jos on tietoinen kirpparilöydön hyvästä laadusta ja valmis tarvittaessa korjaamaan itse, säästää oikeasti. Jos ostaa siksi, että halvalla saa enemmän, on pian ongelmissa.
”Olen pönkittänyt itsetuntoa ostamalla, olen ostellut turhaa ja olen yrittänyt määrittää identiteettiäni tavaralla ihan kuin kuka tahansa”, kirjoittaa Honkasalo.
Kun ostaa halvalla muttei tarpeeseen, roinaa kertyy liikaa. Tiedetään. Komerot pursuavat, tavaroita ei löydä eikä koskaan tule aika, jolloin kaikkia niitä varastoituja käsityötarvikkeita tarvitaan.
Onneksi en ole sentään vielä siinä vaiheessa kuin Himohamstraajat-ohjelman nainen, jolla oli täydessä vuokravarastossaan tallessa myös äidin tuhkat. Tuhkasta voisi teettää joskus hänelle ja siskolle timantin.
Mutta kyllä minullakin on pari täyttä kangaskaappia ja ruokakomeroa, iso vinttikomero, täysi kellari ja kirjoja kirjahyllyssä tuplariveissä. Koska teen, luen ja käytän? Apua!
Kirjassaan Helpota elämääsi (Karisto 1994) Elaine St. James neuvoo sata tapaa nauttia elämästä luopumalla turhista asioista. Ohjeet liikkuvat tavaran hävityksestä ja ruokailun yksinkertaistamisesta kaikenlaisten aikavarkaiden karsintaan.
Tärkein sana elämän yksinkertaistamisessa niin St. Jamesilla kuin Honkasalollakin tuntuu olevan sana ”ei”.
Ei ole pakko hankkia uutta. Ei ole pakko säilyttää jo hankittua. Ei ole pakko kulkea virran mukana. Ei ole pakko rakentaa minuuttaan tavaran varaan. Ei ole pakko antautua mediamainonnan vaikutukselle.
Se ei ole kallisarvoista, mitä rahalla saa, sanoi joku. Omalle kalleuslistalleni kuuluvat vapaus, elämykset, omin käsin tekeminen, ystävät, henkinen tila ympärilläni ja terveys. Mikähän niiden päivän listahinta mahtaa olla?
Jaa tämä artikkeli: