Mistä on hyvät äidit tehty?
Valtaosa naisista tulee jossakin elämänvaiheessaan äideiksi ja he joutuvat suhteuttamaan oman elämänsä äitiyden myytteihin. Millainen olen äitinä? Kelpaanko, jaksanko, osaanko?
Samat myytit vaikuttavat myös niiden naisten elämään, jotka joko omasta valinnastaan tai tahtomattaan eivät ole äitejä.
Eivätkä osattomaksi jää isät ja puolisotkaan. Jos äitiys on jotakin, he puolestaan ovat jotakin muuta.
Äitiys ei ole mikään yksittäinen myytti. Pikemminkin se on kokonainen myyttitarha, joka monimuotoisena rönsyää joka suuntaan.
Perinteinen äitimyytti nojaa lapsen hyvään. Äiti on lähes jumalallisen rakkauden ilmentymänä. Korinttolaiskirjettä mukaillen: lempeä, kärsivällinen, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, vaan kestää kaiken ja kärsii kaiken, eikä koskaan katoa.
Myytin mukaisia äitejä ei kasva missään, ja hyvä niin. Kuka kestäisikään täydellistä ihmistä, etenkään äitiä? Pienelle lapselle huolenpito on elintärkeää. Silti lapsi ei tarvitse pyhimystä äidikseen, ihan tavallinen vanhempi riittää.
Nykyäidin julkinen kuva on perinteistä moniulotteisempi – tilaa on enemmän, mutta ehkä myös uusia vaatimuksia. Hyvä äiti huolehtii lapsensa, mutta osaa myös pitää itsestään ja parisuhteestaan huolta. Siitäkin voi rakentaa itselleen uuden mitan täytettäväksi.
Huolestuttavin kuva äidistä on se, jossa hänestä tehdään korvaamaton. Se tekee karhunpalveluksen niin äideille kuin kaikille muillekin. Jos äiti on se ainoa osaaja, isällä tai muilla aikuisilla ei ole heille kuuluvaa sijaa lapsen elämässä, ja äiti uupuu korvaamattomuutensa alle.
Äitimyyttien rakentumista on tutkittu: Kuka antaa meille nämä mallit äitiyteen? Kuvaa ihanne-äidistä luodaan monin tavoin ja lopputuloksena on ristiriitaisten vaatimusten joukko. Yhteiskunnan toimijat kantavat huolta lapsista, ja äitiyden mitat asetetaan sen mukaan. Naistenlehdistä löytyy enemmän naisten näkökulmaa. Feministinen tutkimus yrittää sinnikkäästi vapauttaa naisia roolimalleista.
Ehkä ristiriitaisten vaatimusten kanssa eläminen on kuitenkin helpompaa kuin yhden oikean äitiyden tavoittelu. Lopulta kuitenkin itse asetamme ne mitat, joihin pyrimme. Rakennamme oman äitimyyttimme joka päivä uudelleen. Toivon mukaan siinä on mukana myös armollisuutta itseä kohtaan.
Olin toisella kymmenellä, kun kirjoitin korttiin ”Maailman parhaalle äidille”. Muistan vieläkin, kuinka vaivautuneelta äitini näytti kortin saadessaan.
Äitiyden myyttitarhassa tarponeena ymmärrän jo, miksi näin oli. Ei hänen silti olisi tarvinnut: lapsikin ymmärsi, että täydellisiä äitejä ei ole olemassa. Lapselleen he ovat kalliita joka tapauksessa.
Armollista äitienpäivää meille kaikille!
Urpu Sarlin
urpu.sarlin@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: