Mitä ajattelet siunauksesta?

• 25.11.2013 13:46

Vaikka en enää itse rukoile, ei minusta tunnu pahalta, jos joku muu toivottaa siunausta. Yleensä sitä tosin toivotetaan minulle vain, kun olen tehnyt pahojani. Muoto on silloin ”Sus siunatkoon!”

Repekka, 25

Kun pääsin ylioppilaaksi, mummo toivotti Jumalan siunausta. Siihen se sopi, koska koko elämä oli edessä enkä tiennyt, mikä minusta tulee. Myöhemmin mummo ei enää koskaan ole sanonut samaa, vaikka olisin ehkä toivonutkin. Jotkut säädöt nyt vain ovat olleet sen verran hankalia.

Meri-Tuuli, 32

Minä en siunaa ketään ja pidän siunaamista kiusallisena. Se, joka siunaa, tuntuu ottavan etäisyyttä ja olevan minua parempi. Hänellä sitä siunausta riittää ja siksi hän voi jakaa siitä minulle, jolla ei sitä ole. Siunauksen toivottaminen on alentava tapa.

Silti minulle on jäänyt vahvana mieleen kertomus isoisoisästäni, joka saattoi kaupunkiin työnhakuun lähtevän isoisäni kotikylän rajalle ja siunasi siinä.

Matti, 55

Siunauksen toivottaminen saattaa monesti kumista tyhjyyttä. Toivotetaan, koska kristittyjen on tietyissä tilanteissa tapana tehdä niin. Joka siunaa toista sydämestään, haluaa siunauksen kohteelle hyvää mutta ymmärtää samalla, että on itse voimaton ja ettei arvaamatonta elämää voi hallita. Emme esimerkiksi voi elää lastemme elämää heidän puolestaan, mutta voimme siunata heitä ja kantaa heidät hyvän ja rakastavan Jumalan eteen.

Lauri, 67

Kun toivotan toiselle siunausta, toivon, että hän iloitsee elämästä ja tuntee olevansa kaikkivaltiaan Jumalan varjeluksessa. Mitä tapahtuukin, toivon että hänellä on levollinen mieli siitä, että elämä kantaa, asiat järjestyvät, läheiset tukevat. En usein saa siunattua maailmalle lähtevää ääneen – mutta mielessäni kyllä sen teen, vähän kuin salaa.

Marjatta, 65