Mitä ei voi muuttaa
Muun perheen vielä nukkuessa katsoin televisiota. Ostoskanavan juontaja sai minut valtaansa. Lumoutuneena seurasin hänen dynaamista showtaan, joka huipentui lupaukseen. Hollywoodilaisen kuntovalmentajan ohjelman avulla voisin ryhtyä taistelemaan geenejäni vastaan.
”Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut”, on sanottu. Se on tuntunut minusta pätevältä ja tiiviiltä kuvaukselta ihmisen osasta. Niin kaukaiset tekijät vaikuttavat taustallamme; niin vähän pystymme muuttamaan osaamme. Ihminen ei voi valita aikaa, johon syntyy, ei perhettään eikä sukuaan, ei yhteiskuntaa eikä maailmankolkkaa.
Tyytymättömyys ennalta määrättyyn kohtaloon on toki sekin koodattu ihmiseen. Ikuinen kamppailu olosuhteita tai sisäisiä rajoituksia vastaan on ihmisen luomien kertomusten, oopperoiden, taiteen ja tieteen polttoainetta. Pyrkimys parempaan on uljainta ihmisessä.
Mutta että geenejä vastaan? Ostoskanavalla luvattiin, että siten voisin tulla täydelliseksi kuin Hollywoodin tähdet. Kun työni vuoksi joudun olemaan esillä, en ollut aivan immuuni houkutukselle. Olen valokuvissa kovin erinäköinen kuin se pikkutyttö, joka sisälläni yhä ilakoi.
Geenit ovat tehneet minusta likinäköisen, kiharatukkaisen, päärynävartaloisen, kiivasluontoisen. Kaikkia näitä, ja monia muita ominaisuuksiani, olen koettanut muuttaa toisiksi. Taisto on ollut likimain turhaa – vain itsetuntemus on lisääntynyt iän myötä.
Suljin television ja jäin miettimään. Sitten tein yhden uudenvuoden lupauksen, ensimmäisen vuosikymmeniin. Ei enää kamppailuja vaan hiljaisuutta. Etsin tyyneyttä. En pullikoi aikaa vastaan. Minun ei tarvitse kelvata Hollywoodiin. Persoonaani ja taitojani ei punnita punaisilla matoilla kävelemisen perusteella.
Geeneissä on läsnä syntymän ihme ja kuoleman mysteeri. Kumpaakaan vastaan ei yhdenkään ihmisen auta taistella.
Sirpa Kähkönen
Kirjoittaja on äiti ja kirjailija.
Jaa tämä artikkeli: