Mitä kansa haluaa kirkolta?
Vantaan Laurissa oli 27.8. referaatti tämänvuotisilta Kirkkopäiviltä. Lukiessani sitä ja muutenkin viime aikoina olen minäkin pohdiskellut kansankirkkomme tulevaisuutta. Mitä se epämääräinen kansa, johon usein viitataan, oikein tarkoittaa?
Ei ole olemassa yhtään yksilöä, joka haluaisi kirkolta tai miltään muultakaan asialta tismalleen keskivertoa. Keskiverto on olemassa vain teoriassa, todellisuuden keskivertoihmistä ei ole. Niinpä voin yhtä hyvin pohtia, mihin itse haluaisin kirkkomme suuntaavan.
Perinteisen uudestisyntyneenä kristittynä toivoisin kirkkomme tiukemmin tunnustavan Raamatun auktoriteetin vaikeissakin kysymyksissä. Jos oma järki ja nykyaikaisuus joutuvat ristiriitaan Jumalan Sanan kanssa, toivoisin hengellisiltä johtajilta ennemmin omien päätelmiensä kuin Raamatun kyseenalaistamista.
Missä on koko kirkkolaitoksen perusta, jos Raamatun auktoriteettia pala palalta murretaan? Itse olen näissä oman älyn ja Raamatun ristiriitatilanteissa aina pyrkinyt tunnustamaan Jumalan Sanan auktoriteetin, mutta myöntänyt kuitenkin olevani eri mieltä.
Tällainen tilanne on vaikea, mutta Jumala on minulle kuin minä omille lapsilleni: annan vähän aikaa kipristellä vaikean kotiläksyn ääressä, mutta lopulta kuitenkin autan. Näin omassa kokemuksessani Pyhä Henki kirkastaa vaikeimmatkin raamatunkohdat.
Kirkkolaitoksen sisällä surraan yleisön vähyyttä tilaisuuksissa. Luulen, että enemmistö ihmisistä haluaa kansankirkolta lähinnä puitteita ja traditioita suuren surun tai suuren ilon kohdatessa elämän varrella. Ei ole tavatonta, että papin puheet Jeesuksesta ja Jumalasta halutaan näissä tilanteissa minimoida.
Kirkkomme taitaa olla tienhaarassa. Täytyisi päättää, pyritäänkö ensisijaisesti kasvattamaan kirkollisten tilaisuuksien kävijämääriä vai paneudutaanko rukouksen, Sanan tutkimisen ja jopa radikaalimpien keinojen, kuten paaston, avulla löytämään ikiaikaisen Jumalan johdatusta suomalaiselle evankelisluterilaiselle kirkolle.
Mielestäni nämä todella ovat vaihtoehtoisia tavoitteita, sillä jos valitaan jälkimmäinen vaihtoehto, ei ole mahdollista samanaikaisesti tarttua auraan ja vilkuilla selkänsä taakse. Toisaalta, jos valitaan ensimmäinen, ei välttämättä saavuteta tavoitetta. Voi olla, että mystinen kansa ei lopulta halua viettää vapaa-aikaansa laimeissa kirkonmenoissa, joiden ensisijainen tarkoitus on viihdyttää.
Jaa tämä artikkeli: