Mohammad ja Stan paistavat tottuneesti jauhelihaa yhteiseen kaalisoppaan Punaisen Ristin vapaaehtoisten vetämässä kerhossa. Kuva: Esko Jämsä
Mitä useampi kokki sitä parempi soppa
Ruuan laittaminen yhdessä lyhentää odottavien aikaa.
Miehet laittavat ruokaa ja kutsuvat naiset ja lapset syömään vastaanottokeskuksessa. Kyläsaaren vastaanottokeskuksessa majailee sadasta kahteen sataan turvapaikanhakijaa. Talon suurimmassa keittiössä kokoontuu miesten kokkikerho joka toinen keskiviikko.
– Haluamme näyttää mallia, että miehetkin voivat tehdä ruokaa. Tärkeintä on kuitenkin sosiaalinen kanssakäyminen, SPR:n Keski-Helsingin osaston Jouni Sirkiä sanoo.
Kerhoa on pyöritetty jo viitisen vuotta. Sirkiä, Aleksi Seilonen ja Kosti Kankare tapaavat aina kello viideltä Arabian ruokakaupassa. Tällä kertaa menyy on hahmottunut vasta sen hyllyjä silmäiltäessä: kaalikeittoa ja hedelmäsalaattia.
– Edellisellä kerralla oli kaalilaatikkoa. Aika pelkistettyä – sitähän tämä meillä on, Sirkiä sanoo.
Hän on opiskellut venäjää ja päätynyt sitä tietä niin ammatissaan kuin vapaaehtoisestikin monikulttuurisuustyöhön. Kosti Kankare, joka on rakennusmestari, sanoo tulevansa suoraan soramontusta ja harmittelee kokkiessujen unohtumista pyykkinarulle. Molemmat vähättelevät omaa ruokaosaamistaan ja viittaavat nuoreen lainoppineeseen, Aleksiin.
– Aleksi on vegaani, hän tietää, miehet sanovat. Seilonen tuo joskus kotona liottamansa pavut mukanaan; niillä korvataan lihan proteiineja. Kasvisruoka on yksinkertaisin vaihtoehto, muuten herää monia visaisia kysymyksiä: sian- vai naudanlihaa, entä miten teurastettua.
Neljäntenä vapaaehtoisena on usein afganistanilainen Mohammad Bahktiary. Hän asui itse kolme vuotta vastaanottokeskuksessa, ennen kuin sai pysyvän oleskeluluvan Suomesta. Noin kymmenesosa turvapaikanhakijoista saa Suomesta edes tilapäisen oleskeluluvan.
– Se oli pitkä aika, hän toteaa hillitysti.
Nyt hän elää Puistolassa ja on työtön, kun siivoustyöt loppuivat. Koulutukseltaan Bahktiary on räätäli.
Asukkaat vaihtuvat entistä nopeammin
Kokkikerhon tulijat ovat tällä kertaa melkein kaikki uusia kasvoja. Vastaanottokeskuksessa asukkaiden vaihtuvuus on viime aikoina kiihtynyt. Kerhosta tiedottaminen yli kielirajojen, talon pitkiltä käytäviltä miehiä kutsuen, on oma juttunsa.
Kuuden maissa keittiö alkaa kuitenkin täyttyä. Romanilainen Stan paistaa tottuneesti jauhelihaa. Vaimo Blendu hymyilee vieressä kultaisin hampain, kaksi nuorta tyttöä kutsuu heitä isovanhemmikseen. Jauhelihaa laitetaan osaan keitosta.
Somalimies Abdu kuorii appelsiineja parin somalinuorukaisen kanssa. Hän kertoo laittavansa oman kerroksensa keittiössä itselleen yleensä makaronia ja joskus lihaa ja paistavansa itse leipää. Somaliassa leipätaikinaan tulee myös kananmunia. Maitoakin hän juo.
Vastaanottokeskuksessa asukkaat ostavat ja laittavat itse päivittäisen ruokansa sosiaalitoimiston päivärahalla.
Abdu on ammatiltaan teknikko ja tullut Suomeen yksin. Keskuksessa on kuitenkin paljon muita somalialaisia.
– Pääasiassa olemme täällä, joskus pelaamme jalkapalloa, katsomme televisiota. Kerran tai kaksi viikossa voi saada puolen tunnin tai tunnin ajan tietokoneelta, hän kertoo.
Voipaketista syö kuusi päivää
Pehmeän ja vähän säikähtäneen näköinen Aiengaran, Sri Lankalta, leikkaa syvässä kumarassa kaalia. Hän hymyilee kiitollisena, kun joku puhuttelee häntä.
Aiengaran, 21, kertoo laittavansa itselleen kanacurrya: broilerinsuikaleita, chiliä, tamarikastiketta, mustapippuria, suolaa. Niin, ja tomaattikeittoa. Hän syö sitä leivän kanssa, riisin keittäminen ei ole vielä onnistunut.
Neuvojen kysyminen on kielipulmien takia hankalaa, ja irakilainen huonetoveri – joka puhuu jonkin verran englantia – ei syö riisiä.
– Leipäpaketti maksaa 1,5 euroa, voipaketti kaksi euroa ja se riittää kuusi päivää. Olen laittanut kanacurrya vasta viitenä päivänä, en ole enää niin masentunut, nuori mies sanoo.
Hän näyttää henkilöllisyyskorttiaan josta näkyy tulopäivä Kyläsaareen: 10.8.
Angolalainen Glenda pilkkoo vieressä teräspöydällä sipuleita Linda-tyttärensä, 10, kanssa. Hän kertoo olevansa Cabindan kaupungista.
– Suomessa on kylmä! hän hymyilee.
Ulos ei juuri tule mentyä paitsi kauppaan ja tuhdisti pukeutuneena. Onneksi keskuksessa on neuvottu lähellä sijaitseva liike, josta voi ostaa halpoja käytettyjä vaatteita. Talvi pelottaa, mutta muuten Kyläsaaressa on heidän hyvä olla.
Tuntematon tulevaisuus odottaa
Lapset ovat kattaneet pöydän, ja kahdeksan maissa aletaan syödä. Muhammad annostelee ruokaa lautasille. Jouni Sirkiä juttelee pöydässä vilkkaasti venäjäksi tsetseeniäidin ja tämän suurisilmäisten lasten kanssa.
– Ei puhuta mitään erityistä. Yhdessäolo jo luo mukavan fiiliksen, hän sanoo.
Somalimiehiä ei ruokapöydässä näy. Tosiaan – on muslimien ramadan, ja he saavat syödä vasta auringon laskettua. Mohammadkin on muslimi, mutta hän on lääkekuurilla ja silloin saa syödä.
Taivas Kyläsaaren teollisuus- ja varastoalueen yllä alkaa tummua ruokasalin isoissa ikkunoissa. Pian saavat paastoajatkin aterioida omissa huoneissaan. Kaikkien turvapaikanhakijoiden tulevaisuus on levällään kuin Jokisen eväät ja tuntemattoman peitossa.
Jaa tämä artikkeli: