Miten koen juutalaisuuteni?
Nuorena en tuonut esiin juutalaisuuttani. Olin niin sanottu kompleksijuutalainen samoin kuin isäni Ruben. Mutta hänellä oli siihen hyvät perusteet: Pukevan myynti olisi saattanut kärsiä, jos asiakkaat olisivat saaneet tietää, että Pukevan omistaja oli juutalainen.
Nykyään olen suorastaan ylpeä juutalaisuudestani enkä peittele sitä. Seurakuntamme puheenjohtajan Yaron Nadbornikin haastattelu (Kirkko ja kaupunki 9.9.) kuvaa paljon minunkin ajatuksiani.
Oma kysymyksensä on Euroopan juutalaisten suhtautuminen Israeliin. Se on yleensä kiihkeän israelilaismielistä ja kritiikitöntä. Ymmärrän tämän asenteen, mutta vain osittain. Mielestäni kritiikki on aina paikallaan, koski se sitten Israelia tai vaikkapa Suomea, isänmaatani. Ehkä joku ihmettelee sanontaani, että Suomi on isänmaani. Olen kuitenkin neljännen polven Suomen juutalainen.
Kun juutalaisia on Suomessa vain runsas tuhat, he uhkaavat hukkua valtaväestöön. Sama muuten pätee tataareihin, joita Suomessa on suunnilleen yhtä paljon kuin juutalaisia ja joihin meillä on hyvät suhteet. Sitten on eri asia, miten meihin suhtautuvat juuri nyt Suomeen muuttavat arabipakolaiset. Turha peitellä sitä, että se huolestuttaa meitä Suomen juutalaisia. Varottava esimerkki on meitä suhteellisen lähellä: Malmön ja Etelä-Ruotsin juutalaiset, jotka ovat arabimaahanmuuttajien uhkailun ja sorron takia muuttaneet paljolti pois.
Kun me juutalaiset suhtaudumme kunnioittavasti omiin esi-isiimme ja aikalaisveljiimme, viittaamme usein musiikin ja kulttuurin sekä yhteiskuntatieteiden parissa työskennelleisiin veljiimme. Unohtamatta tietenkään kansanedustaja Ben Zyskowiczia ja menestyneitä liikemiehiä, joista isäni oli vain yksi. Hyvällä tuntuu huomata, että suomalainen pääväestökin arvostaa heitä.
Ralph Jaari
Jaa tämä artikkeli: