Miten tästä voi selvitä?
”Heidän elämänsä, koko läntinen elämäntapa muistutti panttivankeutta. He maksoivat lunnaita vapautumisesta, jota ei koskaan tulisi. Tämä oli keskiluokkaisen elämäntavan päätepiste, vieraantuneisuuden viimeinen ranta.”
Näin pohtii Pasi Lampelan Sormus-novellin aviomies Lanzaroten uimarannalla katsellessaan lastensa peuhaamista. Pian heille olisi kerrottava tulevasta avioerosta. Se oli väistämätöntä.
Kuolemansairaus-kirja ei hellittele lukijaa eikä ihmisiä, joista novellit kertovat. Kaikilla menee heikosti, vieraantuminen itsestä ja muista on tosiasia. Ihmiset yrittävät vaihtelevalla menestyksellä selvitä niillä keinoilla, joita heillä vielä on.
Lampela on taitava kirjoittaja. Lyhyissä novelleissa leikataan auki monta kipupistettä ja elämänkohtaloa. Novellien maailma on rankka, arvot hukassa eikä kenenkään pärjääminen ole itsestään selvää. Lohtua ja armoa ei etsitä Jumalasta, ihme piilee korkeintaan olemassaolossa itsessään. Se taas näyttäytyy valheiden ja harhakuvien vaivaamana helvettinä. Vain mykkä avunhuuto kaikuu ihmisen sisällä.
Kuolemansairaus-kirjan maailma on varmasti todellinen, mutta se ei ole kaikki. Monen novellin jälkeen teki mieli huokaista: tavallista arjen onnea ja jakamista on yhä olemassa. Tarinoiden heikko toivo löytyy esimerkiksi Sormus-novellin lopusta. Se on tosiasioiden hyväksyminen.
Lanzaroten rannalta on silloin jo edetty pitkä ja raskas taival. Vaikka miehen tekee välillä mieli tunnustaa tappionsa, hän päättää selvitä. Hän huolehtii lapsistaan, kulkee yksinäisyytensä läpi, tulee ulos sen toiselta puolelta ja ymmärtää elämänsä tarkoituksen.
Pasi Lampela: Kuolemansairauksia. WSOY 2009. 136 s., 31 e.
Jaa tämä artikkeli: