Pyhä tie. – Modernissa kirkkoarkkitehtuurissa on keskuksena usein risti. Ovelta alttarille kulkee pyhä tie, via sacra, joka vie tämän ristin luo, Arho Aho luonnehtii.
Moderni kirkko
Kiinteistöjohtaja Arvo Aho rakennutti vuosina 1957–1988 Helsinkiin yhteensä 30 kirkkoa. Ne muuttivat käsityksen, miltä kirkon tulee näyttää.
Teksti Juhani Huttunen
Kuva Esko Jämsä
Haaga on päiväsaikaan verkkainen. Juna-asemalta pienen matkan päässä siintävät korkeat tornitalot. Vähän matkaa etelämpänä asemakaava muuttuu sokkeloisemmaksi.
Täällä, entisen Haagan kauppalan alueella, istuu olohuoneessaan Helsingin seurakuntayhtymän eläkkeellä oleva kiinteistöjohtaja, diplomi-insinööri Arvo Aho. Uransa aikana hän rakennutti Helsinkiin 30 kirkkoa.
– Sen täytyy olla jonkin sorttinen maailmanennätys, hän sanoo.
Helsinkiin oli vuoden 1946 suuressa alueliitoksessa otettu mukaan laajoja alueita muun muassa nykyisestä Vantaasta sekä suuri joukko itsenäisiä kuntia, kuten Huopalahti, Kulosaari ja Oulunkylä.
Alkoi ennennäkemätön rakentamisbuumi. Sodanjälkeinen Helsinki tarvitsi uusia kerrostaloja. Niihin muutti ihmisiä, jotka tarvitsivat kirkkoja.
– Kun Helsinki rakensi uusia kaupunginosia ja lähiöitä, myös seurakuntia jaettiin pienemmiksi. Kirkkolaki taas määräsi, että jokaisella seurakunnalla on oltava oma kirkko, Aho sanoo.
Sodan jälkeen papisto halusi elää tavallisen ihmisen rinnalla. Tämä näkyy myös kirkkoarkkitehtuurissa.
– Kun sodan jälkeen syntyivät kirkon eri työalat, kuten nuorisotyö ja diakonia, tähän sisältyi myös ajatus, että katedraalien aika on ohi, Aho sanoo.
Muutos oli vallankumouksellinen, eikä sitä aina ymmärretty.
Marraskuussa 1958 Helsingin Sanomien Kari Suomalainen piirsi pilakuvan ”Seurakunnan työkeskuksesta”, jossa vanhanaikainen kirkkorakennus jää nykyaikaisen kauppakeskuksen ja urheiluhallin välimuotoa muistuttavan seurakuntakeskuksen varjoon. Alla on raamatullinen kuvateksti: ”Moninaisista sinä huolehdit, vain yksi on tarpeen.”
– Vanhoissa kirkoissa ei ollut muuta kuin sakasti ja kirkkosali. Sodan jälkeen eri työalojen omia tarpeita varten seurakunnat kuitenkin tarvitsivat kokoontumistiloja nuorisotyölle ja päiväkerhoille, Aho sanoo.
Ne oli järkevä rakentaa samalle tontille kuin kirkko.
Arvo Ahon työuraan mahtui myös tapauksia, joista on tullut osa kirkollista kertomusperinnettä. 1960-luvun lopulla rakenteilla ollut Temppeliaukion kirkko muistetaan kirkon betoniperustuksiin maalatuista Biafra-graffiteista.
Sisällissotaan ajautuneesta Nigeriasta lyhyeksi aikaa irtaantunut Biafran separatistinen hallitus syytti Nigeriaa nälänhädästä.Opiskelijaradikaalien mielestä pramean pyhätön sijaan kirkon olisi pitänyt auttaa nälänhädän uhreja.
Biafra-graffitien tekijöinä oli joukko Ylioppilaiden Kristillisen Yhdistyksen (YKY) jäseniä. YKY on Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton (SKY) paikallisyhdistys. SKY:n entisestä pääsihteeristä Juhani Simojoesta oli juuri tullut Helsingin seurakuntayhtymän tiedotuspäällikkö ja Kirkko ja kaupungin päätoimittaja.
– Seurakunnat eivät nostaneet graffitien tekijöitä vastaan syytettä, mutta viranomaiset määräsivät heille sakkoja. Juhani Simojoki järjesti silloin rahankeräyksen, johon osallistui muun muassa Oulun piispa Hannes Leinonen. Minäkin osallistuin 50 markalla, Aho muistelee.
Kirkon päättäjien ja radikaalien opiskelijoiden välillä ei ollut niin suurta vastakkainasettelua kuin joskus kerrotaan.
– Säilytimme kirkon kellarikerroksessa yhden Biafra-graffitin, Aho kertoo.
Modernien kirkkorakennusten yksi huomattava piirre on niiden luonnonvaloa hyödyntävässä linjakkuudessa. Yksinkertaisen muodon taustalla on Arvo Ahon mukaan teologia.
– Kirkko ei ole domus Dei vaan domus ecclesiae, siis ei Herran vaan seurakunnan huone, hän sanoo.
Suomalaisessa Luther-tutkimuksessa tuli 1970-luvun lopussa iskulauseeksi latinankielinen Luther-sitaatti ”in ipsa fide Christus adest”, ”itse uskossa Kristus on läsnä”. Tämä on myös Ahon arkkitehtuurin teologiassa tärkeä oivallus.
– Jumala ei asu fyysisesti missään käsillä tehdyssä rakennuksessa. Hän on läsnä uskossa eli siellä, missä ollaan koolla hänen nimessään.
Ahon mielestä on tärkeää, että edelleen kirkollisessa päätöksenteossa on pohjimmaisena teologinen ajattelu ja kysymys, miksi kirkko on olemassa.
– Päätöksiä ei voi tehdä ilman teologista ymmärrystä.
– Kun kirkkorakennuksen remontissa unohdetaan teologiset näkökohdat, ja annetaan sähkömiesten vain tehdä määräysten mukaiset korjaukset, lopputuloksena kirkko voi näyttää pelkältä luentosalilta.
50+Juhlamessu Hakavuoren kirkossa sunnuntaina 18. tammikuuta kello 10. Saarna Eija Köntti, liturgia Marja Heltelä, kanttoreina Olli Mönttinen ja Asko Rautioaho. Messun jälkeen juhlakahvit seurakuntasalissa.
Jaa tämä artikkeli: