Monen kulttuurin tuttu
Muistoja Siperiasta. Marianna Flinckenberg-Gluschkoffilla on muun muassa hantien puku ja nenetsilasten rakentama kelkka. Kuva: Jukka Granstrom

Muistoja Siperiasta. Marianna Flinckenberg-Gluschkoffilla on muun muassa hantien puku ja nenetsilasten rakentama kelkka. Kuva: Jukka Granstrom

Monen kulttuurin tuttu

Marianna Flinckenberg-Gluschkoff on elänyt aina monikulttuurista elämää.

Marianna Flinckenberg-Gluschkoff on suomalainen, jonka sodassa kaatunut isä oli suomenruotsalainen ja äiti venäläisen emigranttiperheen tytär. Lapsuuden piiriin kuuluivat äidin lisäksi äidin isä, Deda-pappa, sekä kolme isoäitiä, suomenruotsalainen isänäiti, äidinäiti Paula, Babuška, ja isoisän toinen vaimo Mulja.

Sivustakatsojan silmin perhepiiri vaikutti erikoiselta, mutta pienen Mariannan silmissä asiassa ei ollut mitään kummallista.

”Lapsi pitää kaikkea itsestäänselvyytenä. Ei tuntunut kummalliselta, että oli kolme mummia. Outoa ei ollut sekään, että oli ollut sotaa paossa Ruotsissa tai että puhui myös venäjää. Se oli omaa, tavallista elämää, ei siinä ollut mitään erikoista.”

Suomenruotsalaiset ja pahat ryssät

Lapsuudessa omaa taustaan ei tarvinnut miettiä, mutta myöhemmin varhaismurrosikäisenä identiteetti joutui väkisinkin pohdintaan.

”Nimessäni ei ollut paljastavaa -off-päätettä, joten se auttoi. Vaikka eihän suomenruotsalaisuuskaan kovin hyvä juttu ollut… Ei minua kiusattu, mutta olin aina vähän varuillani silti. Kävin hyvin isänmaallista koulua, ja mietin, mitä oikein olen, kun minussa on tätä pahaa ryssää.”

Marianna Flinckenberg-Gluschkoff sanoo, että monen kulttuurin piirissä kasvaneena hänen on kovin vaikea katsella asioita mustavalkoisesti.

”Se, että tuntee ja ymmärtää jotain muuta, vierasta kulttuuria, ei tarkoita sitä, että hyväksyisi kaiken sen, mitä siihen liittyy. Ei monikulttuurisuus tee ihmisestä epäisänmaallista. Monikulttuurisuudella ei ole sipulin rakennetta, se on pikemminkin kaleidoskooppi.”

Lappiin ja Siperiaan

Moni Flinckenberg-Gluschkoffin myöhemmistä elämänvaiheista juontuu tavalla tai toisella lapsuudesta.

”Mulja asetti aina jouluna pöydälle saamelaisaiheisen koristeasetelman. Voi olla, että myöhempi kiintymykseni saamelaiskulttuuriin ja Siperian poropaimentolaisiin sai alkunsa tuosta lapsuuden jouluisesta kuvaelmasta. Ja ehkä kokemukset vähemmistönä olemisesta tekivät myös sen, että vähemmistökansat kiinnostavat.”

Ensin tuli Lappi, sitten Siperia. Marianna Flinckenberc-Gluschkoffia ja hänen miestään Kirill Gluschkoffia kiinnostivat Suomen pohjoiset vähemmistöt. Silti Siperia tuntuu rohkealta valinnalta, varsinkin kun Flinckenberg-Gluschkoff kertoo, että ei ole erityisen hyvä tekemään aloitteita.

”Mieheni tulo kuvioihin oli iso askel elämässäni. Hän oli rohkea ja aloitekykyinen, minä ujo ja arka. Matkat Siperiaan saivat alkunsa mieheni aloitteellisuudesta. Minä puolestani olin se, joka piti yllä liikkeelle saatuja projekteja.”

Hantien, mansien ja nenetsien mailla

Ensimmäistä Siperian matkaa vuonna 1989 seurasi monta muuta. Hantien, mansien ja nenetsien maisemat kävivät tutuksi koko perheelle, sillä matkoilla olivat mukana myös perheen lapset Peter ja Kira.

”Siperia tosiaan opettaa! Molempien lapsien ammatti sai alkunsa, kun he kuvasivat noilla matkoilla Siperian suomensukuisten alkuperäiskansojen elämää.”

 

Monikulttuurisuudella ei ole sipulin rakennetta, se on pikemminkin kaleidoskooppi.”

Marianna Flinckenberg-Gluschkoff

 

Perheellä oli parikin valttikorttia matkoillaan: venäjän kielen taito ja sukukansatausta.

”Emme tarvinneet tulkkeja, se teki tilanteesta rennomman. Ja kun selvisi, että olemme sukukansaa, se kiinnosti, samoin kaukaa vuosituhansien takaa löytyvät yhteiset sanat.”

Vapaana kellon komennosta

Marianna Flinckenberg-Gluschkoffia kiehtoo sikäläisten elämänasenne ja sydämellisyys.

”He avasivat meille sydämensä. Siellä ihmiset ovat yksinkertaisella tavalla jaloja. Siellä on myös vapaa kellon komennosta: elämää eletään tilanteen mukaan ja luonnon ehdoilla.”

Tuorein Flinckenberg-Gluschkoffin Siperiaa käsittelevistä kirjoista Siperian sylissä ilmestyi vuonna 2011. Hiljakkoin aiheesta oli myös näyttely Helinä Rautavaaran museossa.

”Uskoin naivisti, että tieto lisäisi päättäjien ymmärrystä. Että jos päättäjillä olisi tietoa, he valitsisivat luonnonvarojen hyödyntämistä miettiessään sen ratkaisun, joka olisi alkuperäiskansojen kannalta edullisin ja turvaisi heille elinkeinon ja elintilan. Mutta eihän se niin mene.”

Viimeisen matkansa Siperiaan Flinckenberg-Glusckoff teki vuonna 2008 yksin. Aviomies Kirill oli kuollut vuonna 2006.

”Pahan nivelrikkoni vuoksi en voi enää matkustaa Siperiaan, sillä en pysty elämään kodassa enkä ajamaan reellä. Kyläkeskukset taas eivät minua vedä. Onneksi täällä käy vieraita Jamalin niemimaalta, jotta pysyn ajan tasalla.”

Ikoni vaatii maalaajaltaan keskittymistä

Tietokirjoja Flinckenberg-Gluschkoffin kynästä on syntynyt useampikin. Uusin Ikoni puhuu ilmestyi hiljakkoin.

Marianna Flinckenberg-Gluschkoff on ortodoksi. Isä Jarl Flinckenberg oli luterilainen, mutta kun hän kävi pyytämässä Irina Butusoffin kättä, tuleva anoppi asetti ehdoksi sen, että lapset oli kastettava ortodokseiksi.

”Myös ikonit ovat olleet aina mukana elämässäni. Se, että naiset maalaisivat ikoneita, ei sen sijaan ollut ollenkaan itsestään selvää vielä 1960-luvullakaan, jolloin tuleva aviomieheni organisoi ensimmäistä ikonimaalauspiiriä Helsinkiin ortodoksiseurakunnan yhteyteen. Oppia haettiin Pariisista, Leonid Ouspenskylta. Nuorten naisten ikonimaalaushaluja sain sittemmin selittää myös arkkipiispa Paavalille.”

Nivelrikko on vienyt Flinckenberg-Gluschkoffilta myös mahdollisuuden ikonien maalaamiseen.

”Ei synny enää tarkkaa viivaa. Ehkä tämä on merkki siitä, että yksi periodi on lopussa. Ja voihan tämä olla huomautus ylhäältä myös siitä, että en ole käyttänyt saamaani lahjaa hyvin. Ikonimaalaus vaatii totaalisesti rauhoitetun ajan, silloin ei voi olla kovin paljon muita intressejä. Mutta vaikka en voi maalata, voin aina levittää tietoa.”

Kuka?

Marianna Flinckenberg-Gluschkoff, Tapiolassa asuva eläkkeellä oleva yliopiston venäjän kielen lehtori.

Mitä?

Tietokirjailija ja ikonimaalauksen opettaja.

Missä?

Perehtynyt Siperian pohjoisen alkuperäiskansoihin.

Motto?

Goethen Faustista: ”Wer immer strebend sich bemüht, den wollen Wir erlösen.” Babuška käytti tätä ja viittasi sillä Jumalan laupeuteen: kun yrittää parhaansa, ei Jumalakaan moiti.

Jaa tämä artikkeli: